Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Mahdollisesti vähemmän filosofisia ja enemmän sosiologisia kirja-arvosteluja löytyy täältä

<  1  2  3  4  5  6  7  >
KOFEIINIKOUKKU
04.09.2018 12:15 | kahvia kiitos

Tässä sitä taas ollaan junamatkalla kohti opiskelun kunnollista alkua, vihdoin. Joten ajattelin aikani kuluksi päivittää blogia - hyvin nopeasti, että ehti kirjoittamaan jotain luovempaakin. 

Kirjoittamisen suhteen on nyt monta rautaa tulessa, hyvin hitaalla liekillä -  kirjoittelen uutta Tylypahka-tarinaa, TSS on sentään jotenkin edistynyt, ja muutama lyhyttarina on puolillaan, enkä tiedä yhtään mihin suuntaan niitä kehittäisi. Harmi, koska yhdestäkin tykkään kovasti, siihen asti kun sitä on. Onneksi sentään ostin uuden runokirjan, kun pääsen sitä lueskelemaan niin ehkä jotain runojakin taas syntyy. Heinäkuu oli kyllä kiva kuukausi, että tuntui että oikeasti sai jotain aikaan, kun oli tuo runohaaste. Tosin sekin oli osaksi kinkkinen, kun tuntui että luovuutta ja aikaa ei riittänyt millekään muulle kuin runoille, niitäkin ehkä yhden päivässä. 

Muistan että kesän alussa toivoin, että ehtisin lukea paljon, kirjoittaa paljon novelleja ja ehkä roolatakin. Luettua tuli ihan hyvin, tosin nyt elokuun aikana ei melkein lainkaan. Goodreadsin mukaan olen kolme kirjaa jäljessä suhteessa lukuhaasteen aikatauluun (lue 50 kirjaa vuoden aikana, 30 luettuna). 

Hoidin aamulla joitain asioita ja päätin sitten mennä aamiaiselle kahvilaan, kun kerrankin olin ajoissa kaupungilla. Unohdin vain sen, että minulla oli myös valmiskylmäkahvi junamatkalle ja lisäksi näen tänään pitkästä aikaa koulukavereita, joten mennään varmaan kahvilaan juttelemaan. Nyt mietin että avaanko kylmäkahvin vai yritänkö säästää sitä. First world problems, amirite..? 

Tiedän kyllä jo etukäteen että itsehillintä pettää ja avaan kohta ton kahvin. No niin, avattu on. Onhan tässä nyt luento vielä sen jälkeen kun pääsen junasta, eli ehkä se loppuu siihen mennessä kun mennään taas uuteen kahvilaan. Olen siis täysi siemailija, yhden Starbucksin juomiseen menee aikaa riippuen kahdesta tunnista päivään. (Illalla ostettua säästelen aamuun/seuraavaan iltaan). Tästä voisi varmaan tehdä jotain analyysiä luonteesta. (Tehkää ihmeessä jos keksitte!)

Ettei tästä nyt ihan turha tulisi, niin julistan tähän kirjat jotka aion lukea syyskuun aikana (jos vaikka en sitten pystyisi livistämään niistä). Crazy Rich Asians, Everything I Never Told You, The Poetry of Yehuda Amichai, Rebecca, Kaikki isäni hotellit. Yritetään lähteä näistä!


 - kahvia kiitos | Kommentit (1)Kommentoi



AUTHOR TRIVIA TAG
24.08.2018 15:08 | kukkaistyttö

Vihdoin sain itseäni niskasta kiinni ja revittyä aikaa tähän haasteeseen vastaamiseen, johon Unisiipi tagasi jo kuun alussa, kiitos jälleen haasteesta! :') Tätä oli taas hauska täytellä, vaikka kysymykset oli jotenkin tosi vaikeita, piti oikein vaivata aivoja että keksi vastaukseen mitään kunnollista. Sitäkin hauskempaa on aina käydä lukemassa muiden vastauksia samoihin kysymyksiin, hauska huomata miten erilaisia mielikuvia kysymyksistä tulee!

1. Noloin juttu, jonka vanhemmat ovat kertoneet sinun pienenä tehneen?

Mieleen nousee vain yksi asia, mutta sitä en taida kirjoittaa tähän. Sen lisäksi en muista oikein mitään, olen ilmeisesti ollut aika siivo lapsi, lähinnä "söpöjä" tarinoita. Aikaisin "nolo" juttu jonka itse muistan on se, että pyysin jäätelökioskilla mustikkaa kun piti sanoa mansikka, ja myyjä sanoi ettei sitä makua valitettavasti ole. Jostain syystä se nolotti minua niin hirveästi että muistan sen tähän päivään saakka. Kertoo varmaan jotain minusta ihmisenä. 

Tai ehkä sittenkin on jotain, mikä tähän sopisi: olin noin kaksivuotiaana Englannissa serkun häissä kukkaistyttönä, ja häiden jälkeen valokuvan ottaminen ei oikein enää onnistunut. Itkin kovasti enkä suostunut seisomaan paikallani kuvaa varten. Äiti kyllä laittaa sen kuvaajan viaksi, koska minut otettiin kuviin mukaan vasta viimeisenä, ja jos on koko päivän ollut kunnolla ja vielä seisonut kuvaa odottaessa niin kuka siinä olisi enää terässään? 

2. Hölmöin haaveesi?

En muista mitään erityisen hölmöä haavetta. Ellei tähän nyt sitten sovi nämä "tapaan Daniel Radcliffen ja pyörryn hänen edessään niin hän joutuu pitämään minusta huolta" haaveet kymmenen vuoden takaa? Puhuin kyllä jokin aika sitten kunnianhimoisimmista haaveista, ja sellainen joka ei koskaan tule tapahtumaan on kahvilakirjakaupan omistaminen. Oikeastaan se olisi vain kahvila, jossa omistajana auttelisin silloin tällöin mutta lähinnä istuisin lukemassa kirjaa, joita olisi hyllyissä lainattavina. Ei kovin hölmöä eikä kunnianhimoista (koska en tosissani aio haaveilla siitä) mutta jotain siitä väliltä.

3. Asia, jonka luulit olevan totta, vaikka se ei ilmiselvästi ollut?

Nyt ei kyllä tuu mitään muuta mieleen (alotan näköjään kaikki näin) paitsi että aina kun telkkarista tuli Phineas ja Ferb ja nokkaeläin Perryn nimi sanottiin - koska se oli aina nokkaeläin Perry, ei pelkkä Perry - kuulin joka kerta että se on Nokkainain Perry. En tiedä mitä se tarkottaa, kunhan kuulin joka kerta väärin. 

4. Plan B:si, jos tavoitteesi/haavesi ei toteudukaan?

Tämä on siitä vaikea, ettei mulla oikeastaan ole tavoitetta tai haavetta. Tällä hetkellä haaveilen ehkä parisuhteesta ja tulevaisuudessa lapsista, joten ehkä siinä kohtaa jos menis liian pitkään menisin hedelmöityshoitoihin tms. Onpas tylsä vastaus. Mutta jotenkin olen vain aina ajatellut itestäni äiti-tyyppisenä, vaikka olenkin aina ollut ainoa lapsi enkä tiedä paljon mitään vauvojen hoidosta: se särkisi sydämen jos ei koskaan tapahtuisi. Muuten ei ole haaveita eikä suunnitelmia, luistelen tässä vain eteenpäin elämässä sitä mukaa kun se tapahtuu :d

5. Harrastuksesi, jota et kirjaa "harrastukset" kohtaan kyselyissä?

Ennen kuvittelin tarinoita iltaisin nukkumaan mennessä, mutta en oikein ole päässyt alkuun pitkään aikaan. Ehkä se, että tykkään pelata tarinallisia kännykkäpelejä? Esimerkiksi Episoden pelit on aika noloja, mutta oon ihan koukussa moneen niistä. Ja ehkä sitä voisi kutsua harrastukseksi, että teen WeHeartItissä kollaaseja tarinoille ja henkilöhahmoille. 

6. Asia, josta ensin ajattelit, ettet varmana halua edes kokeilla, mutta sitten rakastuitkin siihen?

Jälleen semi tylsä vastaus, mutta ehkä Pinterestin käyttäminen. Pitkään se kuulosti tosi vaikealta ja tylsältä, mutta nykyään käytän sitäkin tosi usein. Ehkä emojien käyttäminen tekstiviesteissä? Westworldin katsominen..? Ja en todellakaan sanoisi että rakastan sitä, mutta yli viisi vuotta välttelin Snapchatin lataamista, ja nykyään käytän sitä lähes joka päivä. 

Siinä kai se! Olisi tosi kiva tagailla ihmisiä, mutta juuri nyt ei riitä aikaa tai energiaa kiertää sivuilla. Jos tänne sattuu kyseisiä tyyppejä eksymään, tagaisin varmaan Lakritsipiipun ja Uneksijan! :')


 - kukkaistyttö | Kommentit (3)Kommentoi



ILMOTELKAA JOS ROPETATTE LOTRIA
22.07.2018 21:00 | frodo stan

Tästä tulee nyt ehkä epävirallisin blogin postaus (mikä on varmaan mielenkiintoista koska edelliset ei varsinkaan ole olleet virallisia) koska kirjoitan samalla kun katson Taru Sormusten Herrasta kakkosen pidennettyä versiota. Tämä on kyllä 100% nostalgiatrippi. Kahdeksannella luokallahan mulla oli hirveä Frodo-villitys ja siitä oikeastaan alkoi mun roolipelausura. Onneksi sentään laitoin säästöön osan niistä pelauksista, niitä on hauska lukea kun ne vaihtelee yhdestä word-rivistä seitsemään. Edelleen herää kova halu päästä roolipelaamaan eli heittäkää viestillä jos joku Frodo-peli kiinnostaa :D 

En oikein tiedä mitä tähän heittää. Työt ovat alkaneet ja siellä on onneksi tosi rentoa - yhtenä päivänä pelattiin kolme tuntia korttia eikä tullut yhtään asiakasta - mutta samalla se on jotain tekemistä ja rutiinia elämään, josta saa myös voimaa kaikkeen muuhunkin tekemiseen. Kesäkuussa olin tosi paljon yksin ja luin niin vakavia kirjoja, että koko ajatusmaailma oli pelkkään mustaa ja kauheita ajatuksia ihmisyyden pahuudesta. Nyt heinäkuussa olen ollut paljon enemmän ihmisten kanssa niin töiden, ystävien kuin festareiden puolesta, ja parasta lääkettä niihin ajatuksiin on kyllä juuri muiden ihmisten seura. 

Eivät ne ajatukset tavallaan ole mihinkään kadonneet, ja jossain ihmiset yhä kärsivät, lähes-diktaattorit ja diktaattorit sekä kapitalismi tuhoavat maailmaa ja tuottavat kipua, mutta nyt tuntuu, kuin itse eläisin taas rauhan aikaa. Yhä paremmin taas huomaa, että pakko se on joskus jättää maailma harteilta ja keskittyä itseensä ja omaan elämäänsä, etenkin kun en omaa (ainakaan vielä) valtaa tehdä vaikuttaa sen suuremmin kuin oman piirini ympärillä. Ei tee mitään hyvää kenellekään, että elää jatkuvassa synkässä maailmassa. 

Luin viimeksi todella rennon kirjan. Tai en tiedä, voiko sitä sanoa siksi - itkin myös paljon. Kyseessä oli Miss You, jonka kaverini lainasi luettavakseni. Se oli hyvää vaihtelua kaiken sen vakavan luettavan jälkeen, sillä se oli kuitenkin romantiikkaa, vaikka sisälsikin joitain vakavia teemoja. Se oli myös osittain hyvin samastuttava. (Tavallaan spoilereita tulossa? Ne kyllä paljastuvat muistaakseni jo ensimmäisen luvun sisään.) Toisen päähenkilön äiti kuolee uusiutuneen rintasyövän takia, ja hänen unelmansa yliopistoon lähtemisestä kariutuvat, kun hän joutuu huolehtimaan vielä alakouluikäisestä pikkusiskostaan. Molemmat teemat tuntuivat hyvin koskettavilta. Onneksi mukaan mahtui myös romantiikkaa, lopussa jopa ällöromantiikkaa. Hyvä lukukokemus, vaikkei lempparikirjoihin yltäisikään! 

Joistain kirjoista saa onneksi myös lohtua hyvin vaikeina aikoina - tai elokuvista, tai telkkarisarjoista. Tässä kohtaa viittaan Sormusten Herraan. Trilogia ja Tolkien eivät ole ilman vikojaan, mutta ei ole ihme, että siitä siteerataan niin monia lausahduksia. Suosituin saattaa olla "Not all those who wander are lost", mutta oma lempparini on:

'I wish it need not have happened in my time,' said Frodo.
'So do I,' said Gandalf, 'and so do all who live to see such times. But that is not for them to decide. All we have to decide is what to do with the time that is given us.

Tuskinpa tarvitsee edes selittää, miksi sitaatti on niin merkittävä. Sormusten Herrasta on fantasiasarja, mutta tekstistä näkee, että Tolkien eli maailmansodan aikaa. Siitä huokuvat inhimilliset ajatukset, joihin kaikki kärsimyksiä kokevat voivat samaistua. Se onkin aina parasta taiteessa, että löytää viisauksia ja suuria ajatuksia, jotka parhaassa tapauksessa lohduttavat ja tuovat iloa. Joskus ymmärrän, miksi kirjallisuus on niin tärkeää. 


( Päivitetty: 22.07.2018 22:00 )

 - frodo stan | Kommentoi



BIG MAGIC
17.06.2018 22:25 | toipuva perfektionisti

Ajoin tänään yksinäni rannalle, kävin uimassa ihanan viileässä ja merilevästä hivenen niljakkaassa vedessä. Pidin toisen silmän koko ajan rannassa, ettei kukaan - ohikulkija tai lokki - pihistäisi tavaroitani, mutta siitä huolimatta vedessä kelluminen - horisontissa lähinnä vettä ja päällä kaartuva pilvitaivas - oli rauhoittavaa salvaa stressaantuneelle sielulleni. Kyllä, lomaa on melkein kuukausi takana ja stressaan yhä. 

Mieliala niin kirjoittamisen suhteen kuin muutenkin tuntuu hyppivän ylös ja alas. Sain eilen luettua Elizabeth Gilbertin Big Magic -kirjan, jonka ostin jo viime kesänä, mutta päädyin lukemaan loppuun vasta nyt, koska halusin säästää sen kesäkirjaksi. Se oli oikea kasa positiivista energiaa! Suosittelisin sitä kyllä kaikille, varsinkin kirjoittajille, koska lukiessa kivi tuntui vierähtävän sydämeltä. Ei se ole niin vakavaa! Kyseessä on siis tavallaan elämänohjekirja, alaotsikkonakin on "creative living beyond fear". Kirja esittää mielenkiintoisia ajatuksia, joista yksi on ideoiden ajatteleminen ikään kuin tuntevina olentoina, jotka vain etsivät itselleen oikeaa kanavaa tuoda itsensä ilmi. Ilmiselvästi ajatusta ei tule ottaa ihan todesta, mutta edes puoliksi siihen uskominen voi olla hyödyksi. 

Harmittaa hirveästi, etten alusta asti tajunnut laittaa kirjaa hiirenkorville kohdista, joista löytyi muistamisen arvoisia juttuja. Joudun nyt luopumaan kirjasta hetkeksi, kun lainaan sen muusikkoystävälleni, mutta tämä oli kyllä sellainen kirja, jonka voisi lukea uudestaan ja uudestaan, aina silloin, kun tarvitsee rohkaisua. Ehkä ne opit sitten joskus pinttyisivät niin kovasti päähän, että löytyisivät ihan itsestäänkin, ilman kirjan apua. 

Mutta hiirenkorvatin kuitenkin muutaman sivun: esimerkiksi sen, jossa Gilbert puhuu perfektionismista. Hänen mukaansa kirjailija Robert Stone joskus vitsaili omistavansa kirjoittajalle huonoimmat piirteet, laiskuuden ja perfektionismin. Koin samaistuvani, mutta Gilbert sanoo, että se todella on huonoin yhdistelmä kirjoittajalle - etenkin perfektionismi. Siitä on monelle tullut meriitti; "olen perfektionisti" korostaa sitä, miten sanoja tekee kaiken viimeisen päälle. Mutta Gilbertin mukaan perfektionismi on vain hienostunut sana pelolle. Useammin kuin toimii positiivisena juttuna, viimeistelijänä, perfektionismi estää aloittamasta ollenkaan.

Etenkin tämän tunnistan itsessäni. Pelkään, etten koskaan tule keksimään mitään innovatiivista tai kirjoittamisen arvoista, joten miksi edes yrittää, aloittaa? Ajatuksesta syntyy tyhjän paperin pelko. Gilbert tarjoaa tähän vapauttavan vastauksen: ettei sillä ole väliä. Näin sanottuna se tuskin kuulostaa miltään - ihan niin kuin pelkästään sen sanominen vapauttaisi mistään! Mutta kirja vakuuttaa asiassaan. Ja olenkin yrittänyt pistää ajatuksen jo käytännössä toimintaan; kirjauduin Horizoniin ja kirjoitin ensimmäisen raapaisunovellin, johon en ole pätkääkään tyytyväinen, muuta kuin siinä suhteessa, että sain sen kirjoitettua. Mutta who cares, sekin on jotain! 

Olen pohtinut pidemmälle sitäkin, että onko se nyt loppujen lopuksi niin paha asia, jos en keksi sellaisia juttuja kuin osa kirjoittajista, joita ihailen. Minun lähestymistapani on lähempänä omia kokemuksia, lähempänä ihmisläheisiä tilanteita, pienemmän skaalan juttuja. Onko se niin huono asia? Dialogi luonnistuu suhteellisen helposti, kuvailu kuuluu tyyliin. Kumpikaan ei ole kovin kekseliästä, mutta ei sillä loppujen lopuksi ole väliä. Kirjoitan omalla tavallani. Ehkä siitäkin harjoituksen myötä koituu jotain merkityksellistä, mutta lopputuloksen sijaan tärkeää on se, että palaan itse aina kirjoittamiseen. Se tuottaa enemmän iloa kuin kärsimystä, opin sen kautta uusia asioita, niin itsestäni kuin maailmasta. Se on osa minua.

Jos vielä palataan pienempiin juttuihin, mielestäni kirjassa oli hauska vinkki ideoiden esiin houkuttelemiseen: itsensä laittaminen viehättäväksi ja edustavaksi. Jos hiukset ovat likaiset ja silmät pussittavat, tuskin itseäkään innostaa alkaa produktiiviseksi. Kunhan käy suihkussa, siistii itsensä, laittaa kivat vaatteet päälle ja marssii huoneessa toitottaen inspiraatiolle että "olen valmis, lähdetäänkö ulos?" se myös todennäköisemmin tulee ulos piilostaan. Olen itsekin tehnyt vähän jo samaa, ja olen yrittänyt kiinnittää osan tästä taiasta silmälaseihin. Varsinkaan näin kesällä en käytä laseja paljon, kun ei tarvitse tihrustella takarivistä taululle, mutta olen yrittänyt ajatella, että jos laitan lasit päähän, niin silloin aletaan hommiin. (Ei ole erityisemmin tähän mennessä toiminut, mutta ei ole pahentanutkaan tilannetta.)


 - toipuva perfektionisti | Kommentoi



SAMMAKKO VALTATIELLÄ
15.06.2018 01:16 | missä on se oma paikka

Olen taas tapellut itseni kanssa. Ja maailman kanssa. Kohta on mennyt kymmenen päivää siitä, kun kirjoitin edellisen blogipostauksen, enkä tiedä, mitä tässä välissä on tapahtunut. Todellisuudessa varmaan paljonkin. Toisaalta tuntuukin, että paljonkin. Kyllä se kirjojen lukeminen avartaa.

Sain toissapäivänä luettua Arundhati Royn Äärimmäisen onnen ministeriön. Se oli lumoava, uskomattoman hyvä huolimatta vioistaan ja saattoi todella synkkään paikkaan. Olen sen jälkeen oppinut rakastamaan Roy kirjailijana ja aktivistina.

Olen miettinyt paljon tulevaisuutta. Syksyllä pitäisi kai tietää, mitä ammattia tavoitella. Luettuani Royn kirjat ja non-fiction kirjoja feminismistä ja rasismista, tunnen koko ajan rinnassa niiden painon. Lisäksi ympärillä pyörii uutisia internetiä koskevien lakien muuttumisesta, ilmastonmuutoksesta, vaurauden keskittymisestä yhdelle prosentille väestöstä. Sen takia olenkin tapellut sekä itseni että maailman kanssa: en ole varma, mihin sovitan itseni näiden yhä pahemmin pakottavien ajatusten kanssa. Miten mukaudun takaisin ystävien seuraan, jotka eivät tiedä eivätkä välitä? Miten mukaudun maailmaan, joka ei tiedä eikä välitä?

Liioittelen tietysti, tai ainakin haluan uskoa niin. Tuntuu kuitenkin, että mitä ikinä päätänkään tehdä, niillä pitäisi olla jotain tekemistä tämän asian kanssa, tämän rinnassa puristavan tunteen kanssa. Se on hassua, koska tulen Suomesta, jossa asiat ovat melkoisen hyvin. (Eivät hyvin, mutta melkoisen.) Se on hassua, koska tuntuu, etten ole tarpeeksi rohkea, tarpeeksi sosiaalinen, en omaa tarpeeksi tietoa. Minulla ei ole tarpeeksi omia ajatuksia. 

Mistä päästäänkin tähän jatkuvaan tappeluun kirjoittamisen kanssa. Olen ahminut muiden kirjoittajien tekstejä miten olen ehtinyt, ja rakastan niitä. On upeaa nähdä, miten paljon hyviä nuoria kirjoittajia täällä on. Kaikki ansaitsisivat maininnan, mutta tällä hetkellä mieleen putkahtaa esimerkiksi Unisiiven Nälkäpeli ja Ain 182,5 days of writing challenge josta yksi lempparini on ehkä kesäkuun vapautta koskeva teksti. Molemmat ovat räjäyttäneet tajuntani, koska niistä löytyy niin upeaa mielikuvituksen voimaa ja taitoa luoda oivalluksista vaikuttavaa tekstiä. 

Ei varmaan ole reilua laittaa tätä sitten tähän perään, mutta samaan aikaan tappelen kateuden kanssa. On eri asia lukea vanhemman Royn tekstiä - minulla on vielä yli kymmenen vuotta aikaa kehittää itseäni kohti samaa tasoa kuin edes hänen ensimmäinen romaaninsa! Mutta kaikki te kirjoittajat olette niin uskomattoman hyviä niin nuorella iällä, en tajua miten se on mahdollista. 

Joskus ne ajatukset raahaavat minut pohjamutiin ja estävät kirjoittamasta. Miksi kirjoittaa mitään? Kaikki luomani on loppujen lopuksi aika läheistä ja tuttua, ei mitään kovin uutta. Runot ovat hetkiä omasta elämästä, novellit ehkä tunnepalasia. Se on tyylini, enkä pääse siitä mihinkään. Mutta niinhän se kuuluukin olla. 

Kummassakin asiassa, sekä maailman painon alla että oman kirjoittamisen kanssa yritän noudattaa samaa ajatusmallia, jonka tunnistin ELLEn tekemästä Royn haastattelusta. Hän vastasi kysymykseen toivosta tavalla, jota olen yrittänyt noudattaa. Maailma pyörii yhä, vaikkei siitä huolehtisikaan. Joskus täytyy vain keskittyä pieniin asioihin. 

When the bleakness of the big picture begins to get to me, I scale down, I become a frog trying to cross a highway full of trucks. It can be done. Look right, look left… Go! Go! Go! And live to fight another day. 
- Arundhati Roy

Tähän olisi hyvä lopettaa, mutta täytyy vielä tähdentää, että en varmaan edes olisi tässä, jos suntuubia ja kaikkia muita kirjoittajia ei olisi. Kiitos siis, että innoitatte ja puskette kirjoittamaan - sillä sitä se useammin on kuin päinvastoin!


( Päivitetty: 15.06.2018 02:01 )

 - missä on se oma paikka | Kommentoi
<  1  2  3  4  5  6  7  >



RSS

©2019 Footprints - suntuubi.com