Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Mahdollisesti vähemmän filosofisia ja enemmän sosiologisia kirja-arvosteluja löytyy täältä

what's up, dog
24.03.2019 18:21 | ahdistunut (itsediagnosoitu)

Ruudun takana pitkästä aikaa! Ihan 100% vihaan jo tuota all upper case otsikkotyyliä, ehkä ensi kerralla muutan sen. Tarkkailen nimittäin suntuubin etusivua välillä ja tiedän että jotkin muutkin ihmiset tarkkailee, joten tuntuu tyhmältä erottautua sillä tavalla jos joku sattuu kommentoimaan. Olipas epäselvä lause, mahdollisesti myös turha. Tässä ennakkovaroitus brändin muutoksesta. 

Tällä hetkellä olen vähän masentunut. Vähän, koska en koe olevani masentunut, mutta kuitenkin vähän. Ehkä ahdistunut on pikemminkin oikea sana. Äitini, joka on psykologi, on joskus, muutamankin kerran kysynyt, "oletko masentunut?" ja se on puoliksi tai kokonaan vitsi. Olen aina ollut tunneherkkä ja itsetietoinen, joten tiedän, että en ole masentunut, enkä ole koskaan ollutkaan - lähimmäksi tulin lukiossa teinivuosina, mutta ne olivat teinivuosia, jolloin melkein kaikki kokevat jonkin asteista masennusta, ainakin käsitykseni mukaan. Mutta käsitykseni mukaan myös kaikki masentuneet kyseenalaistavat sitä, ovatko todella masentuneita. Jos tämä nyt vain on tällaista. 

Kutsuisin nykytilaa siis paremmin ahdistuneisuudeksi kuin masennukseksi, vaikka ehkä olen vähän myös tuota toista. Ahdistusta on suurelta osin pahentanut, tai sen on tehnyt pysyväksi tilaksi koulustressi, joka nousi huippuunsa helmikuun keskivaiheilla. Olen tänä keväänä yrittänyt kiriä kursseja, tai siis opintopisteitä, koska kurssisuunnitelmaa minulla ei ole, ja määrä on ja on ollut suuri huolimatta periodien vaihtumisesta. Olen myös löytänyt uuden puolen itsestäni, tai se on konkretisoitunut osaksi identiteettiä: ylisuorittaminen. Odotan tässä juuri jännityksellä, josko vihdoin huomenna tulisi arvosanat parista kurssista, mutta suorittaessa olen pienempiinkin tehtäviin panostanut vitonen tähtäimessä. Ja samaan aikaan juttelen kavereiden kanssa: eihän niillä oikeasti ole mitään väliä, kolmonenkin on tosi hyvä numero! Tammi-helmikuun ja edelleen maaliskuuta, vaikka onneksi vähän chillimmin, olen jaksottanut viikkojani tehtävien kautta, mikä on jättänyt hyvin vähän aikaa rentoutumiselle. Siinä sivussa olen kehitellyt montakin ongelmaa itselleni, niin keksittyä kuin todellistakin. Olen myös valittanut varmaan ennätysmäärän, ja pahoittelen kaikille joille olen valittanut. Olen vähän sairaalla tavalla ylpeä siitä, että minulla on niin kamala työmäärä, ja siksi elämäni on niin kamalan rankkaa enkä ehdi tehdä niin paljon mukavaa kuin haluaisin. En oikeastaan tiedä, onko tuo edellinen totta, ehkä kärjistetysti. Unohdan kyllä usein mainita, että nämä ongelmat ovat itseaiheutettuja. Eivät kaikki, eivätkä varsinaisesti, koska kursseja on tosiaan pakko kiriä ja suorittaa, mutta kuitenkin. 

Kurssistressi paisutti ahdistusta kovasti, mutta sen syyn taustalla on nyt jo pidempään ollut ilmastonmuutos, josta varmaan kaikki olemme varioivissa määrin ahdistuneita. Minä nyt vain olen ahdistunut niin paljon, että tuskin pystyn ajattelemaan paljon muuta, valitan ja valitan, mistä ei ole hyötyä kenellekään, ei itselle eikä muille. Olen aina yrittänyt ajatella, että on tärkeää pitää huolta myös itsestä, mutta tämä on niin sellainen asia, että toisaalta on tärkeää ajatella sitä, en vain osaa oikeissa määrin. Ja lisää ahdistaa se, ettei pysty puhumaan melkein kenellekään, koska muut käskevät olemaan ajattelematta sitä, ja kertovat itse aina sulkevansa kanavan kun siitä puhutaan pitääkseen huolta mielenterveydestään, ja paradoksaalisten tunteiden kanssa tekisi mieli huutaa että kyllä tätä täytyy ajatella!!! Paradoksaalisten, koska tietenkin on tärkeää ensisijaisesti huolehtia itsestään. Ja samaan aikaan tiedän, etten halua saarnata enkä valittaa ystävilleni enkä tutuilleni, koska he eivät ole tästä vastuussa sen enempää kuin minäkään. Jos oikeasti haluaisi tarttua toimeen ja tehdä jotain asioille, pitäisi osallistua suoraan toimintaan. Allekirjoitin minäkin kyllä jo ilmastoveivi-kansalaisaloitteen ja suosittelen muitakin, onneksi jotain pystyy tekemään helposti. Yritän myös pitää silmällä kulutusvalintojani ja kierrättämistäni, vaikka sinänsä en pidä sillä olevan niin väliä, sillä eihän tämä ilmastonmuutos meidän kotitalouskierrättäjien vastuulla ole. Mutta arvot on hyvä pitää linjassa. 

Niin, kyllä sitä miettii, että mitä tässä voisi tehdä? Jos kerran ahdistun niin valtavasti, niin eikö pitäisi tehdä jotain tämän asian eteen, että voisi oikeutetusti ahdistua? Aionkin yrittää ottaa selvää asioista enemmän, ja vaikka sitten omalla pienellä instatililläni jakaa tärkeitä juttuja, mutta kun samaan aikaan tämä ahdistus tekee niin hirveän väsyneeksi. Tai ehkä se on vain kaikki ne katkonaisesti nukunut yöt, joita siitä koituu. 

Kateellisuuteni, akilleen kantapääni ei ole myöskään lähtenyt minnekään, tällä hetkellä se vain kohdistuu jonnekin muualle kuin kirjoittamiseen, kuten huomioni kaiken kaikkiaan. Kävin kuukauden mittaisen, todella mielenkiintoisen kurssin aivan upean professorin johdolla, poliittisen historian kurssin, ja olen alkanut miettiä, olenko sittenkään oikealla alalla. Olen oikeastaan koko ajan miettinyt sitä, kun kerran en ole koskaan ollut millään kiveen hakatulla kurssilla (meritermi) kohti unelma-ammattia. Joten nyt mietin, pitäisikö sittenkin lähteä sinne politiikan maailmaan, jonne ikinä en ole halunnut lähteä, päinvastoin? Jarruttajana on juuri tuo haluttomuus, se että olen niin mukavuudenhaluinen, loppujen lopuksi introvertti, tuntemattoman pelkoinen, jne jne. Olisiko minusta kansainväliseen työhön tai edes ulkoministeriöön? Riittääkö se, että on kiinnostus näihin asioihin, joskin kiinnostus on aika laimea sana vaikka en keksi nyt parempaa. Ehkä se riittää, jos se kiinnostus on tarpeeksi vahvaa peitotakseen nuo muut asiat. Mutta onko se? Mistä minä tiedän, kun en edes tiedä, mitä työmahdollisuuksia alanvaihdoksella olisi tai mitä ulkoministeriö oikeastaan tarkoittaa?

Niin, ja tässä samalla opiskelen lisäksi kauppiksen kursseja, mikä on hassua, koska halveksin niiden tuottojanoista sanomaa niin vahvasti. Mutta know thy enemy, vai?


( Päivitetty: 24.03.2019 19:42 )

 - ahdistunut (itsediagnosoitu)

<< Takaisin



Kommentti

Kirjoittaja

Sähköposti

Kotisivut

Roskapostisuojaus: Paljonko on neljä miinus yksi?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)



Kommentit

Jos haluut et otsikko näkyy sivuilla uppercasena mutta ei esim. Suntuubin etusivulla, voit lisätä asetuksista blogin otsikon värin kohtaan tälläisen: #000000; text-transform: uppercase;

Sen pitäisi toimia! Ja sitten voit kirjoittaa otsikon ihan tavallisesti mutta sivuilla se näkyy uppercasena.

- :) - 24.3.2019 19:25

Vastaus
Oikeesti!! Kiitos koodivelho :D aloin jo olla sopeutunut vaihtoon mutta täytyy kokeilla tätä joka tapauksessa. kiitos että jaksoit neuvoa!





Kommentoi


RSS

©2019 Footprints - suntuubi.com