Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Mahdollisesti vähemmän filosofisia ja enemmän sosiologisia kirja-arvosteluja löytyy täältä

UUDELLEENKIRJOITUS
12.10.2018 17:47 | uudelleenkirjoittaja

Kirjoitin eilen uuden blogipostauksen, jonka sittemmin yöllä poistin parisen tuntia pohdittuani, oliko se esillä pitämisen arvoista materiaalia. Se sisälsi lähinnä mietintöjä NaNoWriMosta ja syistäni olla osallistumatta tänäkään vuonna. Ei siis mitään kovin erikoista, paitsi että markkinoin Lariksen kirjoitussivuston Paper Angelsin blogin NaNoon liittyvää moniosaista postausta, joka on tälläkin kertaa mainitsemisen arvoinen asia. Toivottavasti blogista löytyisi jokin kirjoittamisen luvattuun maahan johtava tiedonjyvänen niille, jotka aikovat osallistua (ja ehkä meille muillekin)! ;)

Loppu oma kirjoitukseni olikin sitten lähinnä hitusen kyynisiä ja henkisesti katatonisia ajatuksia omasta kyvykkyydestä, tai kyvyttömyydestä kirjoittamisen tai ylipäätään elämässä eteenpäin porskuttamisen suhteen. Sen jälkeen jatkoin vielä parisen tuntia White Collar -sarjan katsomista (johon olen vahingossa koukuttunut) ja päädyin siihen tulokseen, että turha pitää julkisena omia itsetuntovaivoja. Mietin asiaa jo aiemmin, mistä kertoo tekstin sekaan kirjoitettu pätkä:

On aina hauska kuulla, että joku lukee tätäkin sivuston nurkkaa. Joskus tuntuu, että tulee valitettua vähän liikaa, siitä miten mitättömäksi tuntee itsensä. Se ei voi olla antoisaa tai edes kovin samastuttavaa luettavaa, ja yritänkin jättää sitä aktiivisesti vähemmälle. Totuus on silti, että johonkin nämä ajatukset täytyy purkaa, ja olen nyt ottanut tavaksi purkaa niitä tänne. Koska en ole mikään artikkelien kirjoittaja tai kolumnisti (ainakaan vielä, tosin kolumnisti sana puistattaa aina) kirjoitan blogia pääasiassa itselleni. Koittakaa siis kestää tulevaisuudenkin valitukset! 

Mutta varoituksesta ja toteamuksesta, joka paljastui melkein itselle valehteluksi (kirjoitan blogia itselleni) huolimatta päätin siirtää koko tekstin mieluummin oman koneen uumeniin. Löysin kuitenkin eräästä kirjasta jotain, mikä sai uudestaan miettimään asiaa; sain tänään luettua Carlos Ruiz Zafónin kirjan Henkien labyrintti. Matka oli niin töyssyinen ja riitasointuinen kuin yli 900-sivuisen kirjan lukukokemukselta voi odottaakin, mutta laitoin silti hiirenkorvalle erään kohdan, joka sai juuri ajattelemaan eilistä kirjoitusta ja sivua ylipäätään. 

- Kirjoittaminen on uudelleenkirjoittamista, hän muistutti aina. - Sitä kirjoittaa itseään varten ja uudelleenkirjoittaa muita varten.

Koska kyseessä on oma blogini eikä mikään tieteellinen essee (ja jotten vahingossakaan spoilaisi mitään), enpäs laita sen enempää lähdeviittauksia enkä edes sitä, kuka sitaatin sattui sanomaan, hah. 

Sanat jotenkin hyppäsivät sivuilta, ja tuntui kuin ne olisivat olleet jokin uusi, valaiseva profetia, vaikka ilmiselvä totuushan se on. Tämän kirjoitussivuston kanssa tuo totuus tuntuu kuitenkin aina sekoittuvan, tai vähintään sekoittavan pään. Arvostan kovasti suntuubiin syntynyttä kirjoittajien yhteisöä, (jota hädin tuskin voi yhteisöksi sanoa) ja on hienoa, että sen avulla voi sekä kannustaa muita kirjoittajia harjoittamaan tätä hämärää harrastusta että saada itse kullanarvoista palautetta, mutta oman sivuston pitäminen on jo ajat sitten poistanut ajatuksen siitä, että kirjoittaminen on yksinomaan itselle, vasta sitten toisille.

Tästäkin olen varmasti kirjoittanut jo aiemmin jossain määrin, mutta sitaatti sai ajattelemaan sitä yhä enemmän. Ruohonjuuritason esimerkkinä tämä blogi; lupaan, tai esitän kirjoittavani vain itselleni, mutta koska formaatti on kuitenkin julkinen, ja ilmeisesti hiljaisia lukijoitakin on silloin tällöin (hatunnosto teille! ;)) tuntuu, että pistän ajatukseni melkein kuin näyteikkunaan riippumaan, niin että vaikka useimmat kadulla kulkevat ohi sen enempää katsomatta, koko kirjoituksen muoto kuitenkin markkinoi kaikkea sisältä löytyvää, enkä tiedä ovatko kaikki blogikirjoitukset sellaisia joiden haluavan edustavan itseäni. 

Ei niin metaforisella tasolla, kaikille suntuubin sivustoille kirjoittaminen on jollain tavalla ehkä terveellisemmän kirjoitusprosessin vastaista. Ensimmäiset luonnokset, kaikki moneen kertaan hiomattomat teokset ovat aina vain niitä, luonnoksia, ja hiomattomia, mutta silti minä ripustan niitä näytille, ja esitän olevani huomaamatta julkiseksi asettamisen mukana syntyvää musertavaa leimaa siitä, että niiden pitäisi olla valmiita. Toki nämä sivut ovat vain sitä varten, että saisi palautetta, eikä missään sanallisesti nimetä vaatimusta kirjotusten valmiudesta, mutta ainakin oma, salainen perfektionistini, jota en muilla elämänaloilla edes tunnista, ottaa leimasimen esiin joka kerta kun julkaisen jotakin.

Sama juttu on monilla sivustoilla, joihin jatkotarinoita kirjoitetaan. Itse olen kirjoitellut monille virtuaalisille Tylypahka-sivuille, ja olen harrastukseen yhä koukussa; palautteen saaminen säännöllisesti on jotain luvattoman koukuttavaa. Palautteen tarkoitus on parantaa tarinaa, mutta samaan aikaan se tapahtuu täysin väärässä vaiheessa, kun koko tarina on vasta muotoutumassa. Kenen tahansa mieli saattaa muuttua vielä sen jälkeen, kun on jo 100 sivua kirjoittanut omaa kirjaansa, ja tässä kohtaa ohjeistus tapahtuu jokaisen lyhyen luvun jälkeen, jolloin palaute sekoittaa ja hämmentää, pahimmassa tapauksessa saa lukkoon ja estää kirjoittamasta. Vaikka ehkä tämä on vain tyypillisen ”pantserin”, eteenpäin suunnittelemattoman kirjoittajan kokemus.

Joka tapauksessa ”julkiseksi tekeminen” on vienyt minut uudelleenkirjoittamisen kierteeseen, jolloin parantelen uudestaan ja uudestaan joitain sivustolla jo ”julkaistuja tarinoita”, koska tietysti voisin kirjoittaa ne aina paremmin, ja sen sijaan että kirjoittaisin jatkoa, tai siirtyisin uusiin tarinoihin, joissa ei olisi menneisyyden rönsyilevien kirjoitustyylien alaspäin vetävää painoa, yritän juuri sitä, uudelleenkirjoitusta väärässä vaiheessa. Kesken kaiken. 

Lisäksi aina tulee miettineeksi, kuinka isoja odotuksia aiheuttaa muille kirjoittajille, tai mitä vaatimuksia itse saa muilta, aivan turhaan. Eilisiltana kävi jälleen juuri niin - sokaistuin niin pahasti monien yhteisön uskomattoman taidokkaiden kirjoittajien teksteistä, etten nähnyt enää mitään hyvää omissani. Joskus vielä kirjoitan kokonaisen blogipostauksen kateudestani ja sen laadusta, enkä häpeä sitä. Ehkä se puhdistaisi ilmaa, ei tarvitsisi niin useasti varpustaa asian ympäriltä.

Mutta tärkeintä on, että palasin eilen White Collarin pariin ja tajusin nauttivani siitä täysin rinnoin ja tunteellisesti, vaikkei kyseessä ollutkaan mikään niin vakava ja samalla tavalla ”kertomisen arvoinen” aihe, kuin jota omalta kirjoittamiseltani vaadin. Joten miksi ottaa kirjoittamista niin vakavasti?


 - uudelleenkirjoittaja

<< Takaisin



Kommentti

Kirjoittaja

Sähköposti

Kotisivut

Roskapostisuojaus: Paljonko on yksi plus kuusi?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)



Kommentit

Ensinnäkin, iso kiitos että olen ollut postauksineni mainitsemisen arvoinen, kun jaat ajatuksiasi blogissasi! :) En ensimmäistä versiota NaNo-pohdinnoistasi ennättänyt lukea, mutta tutustuin nyt tähän kirjoitukseen ja ajattelin tulla jakamaan muutaman mietteen. Anteeksi, jos kuulostaa kauhean sekavalta.

Ehkä meillä toisillemme kommentoimisen huonona puolena on se, että palautteen antaja ei aina pysty mukautumaan siihen tilanteeseen, jossa kirjoittaja on. En ajattele, että palaute tulee väärässä vaiheessa, vaan palautteen antaja ei pysty näkemään sitä, onko kirjoittaja tehnyt vasta ensimmäisen luonnoksen vai onko kyseessä valmis, tietyillä metodeilla jo hiottu teksti. Tavallaan palautetta pitäisi pystyä muokkaamaan sen mukaan, mutta harvoin tulee jutusteltua nettituttujen kanssa kirjoituksen joka vaiheesta ja työstöstä, kuten ehkä ohjaajan, hyvän kaverin tai kirjoittamisen opettajan kanssa. Voitaisiinko tässä vuorovaikutuksessa jotenkin kehittyä, sitä pohdin kovasti.

Palaute on ihan äärettömän vaikea asia. Se pelottaa aina etukäteen ja toisaalta sen tulkinta voi olla vaikeaa, varsinkin kun on pannut omaa itseään niin paljon likoon kirjoittaessa, ja jotenkin minä ainakin otan palautteen (kaikilla elämänosa-alueilla) hieman liian henkilökohtaisesti. Opettelen vielä tähän suhtautumista, heh. Mutta myös palautteen anto, siinä on aikamoinen taitolaji. Otin jossain vaiheessa ihan hommakseni opetella sitä. Miten tutustua tekstiin niin, että tietäisi, millä eväin auttaisi kirjoittajaa kehittymään? Ja juuri tuo keskeneräisen tekstin kommentoiminen onkin hankalaa. Keskeneräinen työ tarvitsee ihan erilaista huomiota kuin valmis. Mutta sitä mieltä olen, että ilman palautetta on mahdotonta nähdä tekstiään yhtä laajasti ja monesta näkökulmasta kuin palautteen kanssa. Onko palaute sitten pakollinen paha vai onko minun kehitettävä entisestään omaa taitoani palautteen tulkinnassa?

Ja tosiaan, kaikki palaute ei ole onnistunutta. Olen itsekin joskus erehtynyt arvioimaan tekstiä vääristä lähtökohdista ennen kuin kirjoittaja kuvasi tarkemmin, missä vaiheessa prosessiaan oli ja kertoi, missä eniten palautetta kaipaisi. Ja olen saanut palautetta, jossa ei ole pystytty näkemään tekstin taa kirjoittajan ikään/kirjoitusvaiheeseen/kokeiltuun metodiin asti.

Samaistuin kyllä tässä kirjoituksessa moniin esille nousseisiin tunteisiin. Olen kompastunut omaan voimattomuuden tunteeseeni kirjoittajana ja siihen, miten on täytynyt opetella irti katkeruudesta, joka oli jonkinlainen osa minua ennen ja se heijastui myös kykyyni tuottaa tekstiä. Olen työstänyt asioita ja opetellut päästämään siitä irti, mutta edelleen itsekriittisyyden kanssa on töitä joka päivä.

Tavallaan sitä hioo liikaa kohti täydellisyyttä, kun pitäisi enemmän muistaa, että työstövaihe ja luonnokset ovat ihan yhtä tärkeä osa kirjoittamista. Se uudelleen kirjoittaminenkin on yksi prosessi, toisille hyödyllisempi toisille taas ei. Ehkä ennakko-oletus myöskään sivustoilla ja lukijoilla ei pitäisi olla täysin valmiin tekstin julkaisu ja esillä olo.

Huh, tulipas tarinoitua pitkästi. Joka tapauksessa, kiitos että julkaisit tämän kirjoituksen. Oli mielenkiintoista päästä tutustumaan mietteisiisi! (Näitä pohdintoja kaikessa laajuudessaan odotan myös innolla tulevaisuudessa!)

- Laris - 4.11.2018 14:09
  http://paperangels.arkku.net

Vastaus
Kommentistasi tuli mieleen, etten ole ehtinyt yhtään seurata blogiasi, täytyy palailla kun tuntuu että aikaa riittää! Tiesin että kaikki kouluhommat rysähtää päälle juuri tässä marraskuussa ja näinhän siinä kävi :s Käväisyllä oli innostavaa nähdä, että sulla näyttää NaNo etenevän hyvin, hienoa ja tsemppiä!! --- Kiitos paljon kommentista, ihanaa nähdä että ajatuksia heräsi ja vastauksestasi sai paljon irti! Pidin siitä että kun blogitekstini keskittyi pohtimaan sivulle kirjoittamista ja julkisuutta, otit toisen näkökulman lukijan kautta ja palautteen arvosta. On esimerkiksi ihan totta, että kaikki palaute ei ole onnistunutta, eikä sitä silloin pidä ottaa omakseen, eikä sitä myöskään pitäisi silloin pelätä. Meillä kaikilla voisikin olla juuri oppimista palautteen antamisessa. Onneksi suntuubin yms kautta verkostoituneiden sivujen kirjoittajat suhtautuvat toisiinsa aika innostuneesti ja palaute saa hyvälle mielelle, mutta hyvälläkin palautteella voi olla huonoja vaikutuksia jos se tulee yksinkertaisesti väärään aikaan tai väärässä kohdassa. --- Hienoa kuulla että tunnet päästäneesi irti monista epävarmuuksista, vaikka tappelu itsetunnon kanssa ei koskaan ole täysin lopussa. Täytyisi itsekin opetella samaan - jos sinulla on jotain vinkkejä, kuulen niistä mielelläni! Juuri täydellisyyden tavoittelu on suurin jarruttajani, vaikkei sitä välttämättä teksteistä huomaa. Se juontaa juurensa muista kirjoittajista, jotka mielestäni osaavat kirjoittaa niin ”valmiita” tarinoita suoraan sivullee ja kirjoitusvaiheessa. Mutta miksi minäkin yrittäisin istua tähän samaan oletettavasti taitavien kirjoittajien kastiin, sen sijaan että rikkoisin oletuksia, kirjoittaisin rennommin epätäydellisiä tekstejä ja estäisin samanlaisen alemmuudentunnon muodostumista toisille kirjoittajille? --- Jätän pohdinnat nyt tähän, kun pakko palailla kouluhommien pariin :s Mutta kiitos vielä kerran kommentista! Tästä vastauksesta tuli ärsyttävän pitkä, etenkin kun suntuubin blogikommenttien vastaukset menevät niin yhteen pötköön... Joka tapauksessa kiitos! :')

WHITE COLLAR!!!!!!!!!!!!!!!!11 Matt Bomer on mun spirit animal.
Tosta palautteen saamisesta. Mä haluan palautetta, mutta sitten kun saan sitä, niin mä pelkään lukee sen koska pelkään mitä muut sanoo. Mutta en myöskään oo sitä tyyppiä joka vetäis herne-maissi-paprikan nenään kun lukee palautetta, osaan ottaa palautteen ihan hyvin vastaan. I think... Mutta mun mielestä palautteen saaminen on essential if you want to kehittyä kirjoittajana.

- Lakritsipiippu - 13.10.2018 12:32
  http://isengard.sunuubi.com

Vastaus
Haha :D Se on kyllä hyvä tyyppi, ja Neal on tosi mielenkiintoinen henkilöhahmo. Sullekin voisin suositella tota Big Magic -kirjaa! Voisin suositella sitä kaikille kirjoittajille :D Ja niinpä, ei valmista tarinaa yksin tehdä, ja kehittymisen kannalta palaute on varmaan melkein yhtä hyvää harjoitusta kuin kirjojen lukeminen. Mulle olisi kyllä hyvä oppia päästämään vähän irti etten liikaa tukeutuisi siihen palautteeseen :S

Käyn täällä aina silloin tällöin tekstejä lukaisemassa ja juuri tänään tämä postaus ilmestyi nenän eteen luettavaksi. Hyvin harvoin kommentoin mitään toisten kirjoittamiin teksteihin. En koe, että itsestäni olisi siihen kirjottajana. Minähän kirjoitan, mutten julkaise tekstejäni mihinkään(ja kyllä, ne ovat vielä tekstejä, eivät tarinoita). Itsestäni tuntuu, että mulla olisi todella paljon opeteltavaa kirjoittamisesta, enkä siksi voi antaa toisten tarinoihin palautetta.
Itsekin olen noilla Tylypahka-aiheisilla sivustoilla seikkaillut(ja seikkailen edelleen). Eli täytyy kyllä sanoa, että olenhan minä niitä omia tekstejäni jonnekin julkaissut. Mulle vaan tulee välillä se tunne, kun haluaisi poistaa kaikki aiemmat luvut ja aloittaa alusta, sillä juoni ja edelliset tapahtumat sekä päämäärä eivät enää sovi tekstiin. Mutta miten sen teet? Luvut ovat jo ulkona, eikä viihtisi uudellakaan hahmolla aloittaa. Välillä se paikka sitten vain jää.
Kirjoitan silloin kuin haluan ja nostan kyllä hattua kaikille, jotka kirjoittavat säännöllisesti. Sitä minä en osaa. Palaute on ihanaa, mutta oikeasti: haluanko edes sitä? En haluaisi itseäni kommentoimaan tarinoitani, joten en uskalla perustaa omaa tarinaluolaani ja julkaista niitä sinne kaikkien nähtäväksi. Pahin pelkoni palautteissa olisi, että minä kommentoisin niitä. Ehkä ymmärrät mitä tarkoitan, ehkä et?
Kirjoittamista ei pitäisi ottaa niin vakavasti. Pitäisi vain antaa mennä miettimättä muiden mielipiteitä ja kaikkia niitä asioita, jotka häiritsevät kirjoitusta.
Olen puhunut, kiitos!
Nimeni jääköön pimentoon...

- Anonyymi - 13.10.2018 10:08

Vastaus
Vautsi, hienoa kuulla että olet useamminkin piipahtanut lukemassa! Kiitos että kommentoit, kaikista kommenteista on aina iloa. Itse en koe että ”osaaminen” on oltava jollain tasolla ennen palautteen antamista, sillä kirjoittaminen on kuitenkin aika rento taiteenlaji, mutta ymmärrän kyllä ajatuksesi. Tärkeintä kirjoittamisessa on kuitenkin jokin inhimillinen yhteys, joten kaikilla lukijoilla on toivon mukaan ajatus tai mielipide vastaukseksi, jotka mielestäni ovat kaikki yhtä arvokkaita. (Ainakin jos osaa esittää asiansa asiallisesti.) / Olen jopa itse asiassa kerran tehnyt niin, että kun keksin tarinaan palautteen perusteella paremman juonenkäänteen, olen kirjoittanut sen lävitse sivun ylläpitäjälle ja jatkanut sitten entisestä paikasta kuin juoni olisi aina ollut siten :’D Riippuu tietenkin juonenkäänteestä vaatisiko se koko tarinan uudelleenkirjoittamista, mutta onneksi kaikki ylläpitäjät, joiden sivuilla olen liikkunut, ovat olleet tosi ymmärtäväisiä sen suhteen, että tarina muuttuu kirjoittaessa. Mutta kuten sanoit että ”luvut ovat jo ulkona” ja itsekin kirjoituksessa sanoin että formaatti on tosi kahlitseva, niin olen silti yrittänyt olla jäämättä sen loukkuun. Sitä se kirjan kirjoittaminenkin kai on, että joskus tuntuu, että pitäisi aloittaa kokonaan alussa, ja siinä kohtaa tulee testaukseen se, onko tarpeeksi innostunut ideasta. Jos ei niin ei se sen enempää haittaa, uusia ideoita tulee aina. / ”Palaute on ihanaa, mutta oikeasti: haluanko edes sitä?” oli jotenkin hieno ajatus, vaikka tietenkin jos se liittyy jonkinlaiseen pelkoon, olen sitä mieltä että pelot on tehty voitettavaksi. Mutta sellaiselle ihmiselle joka miettii varmaan liikaa palautteen saamista, olisi hienoa osata ajatella samoin, ottaa tietyn etääntymisen koko asiaan. Ehkä lausahdus liittyy itsekriittisyyteen, jossa on kolikon kaksi eri puolta: toinen, jossa palautteen saaminen on liian jännittävä ajatus, ja toinen, jossa jatkon kirjoittaminen lakkaa palautteen odottamisen tähden (kuten minulla usein)? / En tiedä, meninkö kirjoituksineni ohi aiheen, mutta jos susta yhtää tuntuu, että esimerkiksi arvostelun pelko jarruttaa kirjoittamista tai vaikka vertailu muihin kirjoittajiin, suosittelen lämpimästi Elizabeth Gilbertin Big Magic -kirjaa, joka löytyy suomennettuna samalla nimellä. Ainakin mulle kirja oli vapauttava lukukokemus, vaikka olenkin taas jo unohtanut paljon! :’) Kiitos vielä kerran mietinnöistä!

Uudelleenkirjoitus on jännä asia. Olen kokenut sen hyväksi mutta jossain määrin hyvin, hyvin turhauttavaksi. Ensimmäinen uudelleenkirjoitusprojektini taisi sattua vuonna 2011 tai 2012 - sain vieraskirjaan kommenttia päähenkilön olevan liian täydellinen. Siitä tuli vähän kaikkia mielialoja, ensin kielsin koko jutun, sitten ahdistuin ja sitten päädyin kirjoittamaan tarinan uusiksi. Kirjoitin tarinaa 5 lukua ja lopulta huomasin ettei tämä asetelma miellytä. Kolmatta versiota kirjoittamaan siis. Joskus on tosi turhauttavaa kirjoittaa samaa tarinaa uudelleen, mutta joskus se on jopa vapauttavaa, sillä pääsee ehkä syventämään joitakin aiheita tai hahmoja jotka ovat jääneet yksiuloitteisiksi.

Hih, mulla on joskus ollut blogi jota kutsuin leikkimielisesti angstiblogiksi, koska sitä se oli. Se ei ollut "muille" kirjoitettua tekstiä tai valittelua. Se oli minulle itselleni kirjoitettua tekstiä, jonka avulla sain purettua pahaa oloani. Ja se oli hyvä asia. En varmaan olisi jaksanut, jos en olisi voinut kirjoittaa blogiani.

Enpä ollut tätäkään asiaa pohtinut ennen tämän jutun lukemista, miksi sitä oikeastaan uudelleen kirjoittaa tarinoitaan. Joskus on vain käynyt niin että olen alkanut häpeillä sitä miten surkeita vanhemmat tekstini ovat ja päättänyt "vähän parannella" niitä. Olen ajatellut ettei kenenkään täydy lukea tekstejäni jotka ovat näin huonoja uusimpiin verrattuna, mutta oikeastihan teen sen lukioiden takia, juuri kuten tuossa lainauksessa sanotaan.

- Miwa - 12.10.2018 21:55
  http://skylines.suntuubi.com/

Vastaus
Mäkin tunnen että uudelleenkirjoitus on sekä lahja että kirous, koska toisaalta on hienoa nähdä että on kehittynyt, ja on aina kiva palata tuttujen hahmojen pariin, mutta toisaalta kaikki kirjoitettu jota tulee editoitua ja editoitua uudestaan häiritsee aina uusia visioita ja ideoita. Tuntuu että täytyisi lähteä kokonaan alusta, kuten sinäkin aloitit, eikä vain kirjoittaa uusia lukuja väleihin ja parannella olemassaolevia. Riippuu myös siitä, onko valmis päästämään joistakin hahmoista irti; jos mäkin joskus satun lueskelemaan Suojelusenkeli-tarinaani, totta kai sormet syyhyävät että korjailisi sitä vähän, tai mitä tekisi paremmin, mutta loppujen lopuksi tunnustan suosiolla, että se on vanhempi tekstini ja kirjoitan sen sijaan sitten uusia tarinoita. Kurja kuulla, että yhden ihmisen palaute aiheutti niin paljon ahdistusta - muutenkin minusta tuo hahmon liika ”täydellisyys” on aina vähän kyseenalainen kritiikki, varsinkin nuorelle kirjoittajalle, jonka mielestäni pitäisi saada itse tulla siihen tulokseen, että hahmoissa on kehittämisen varaa. Koska mitä väliä sillä on kenellekään, että nuorena pääsee kirjoittamaan ihailtavia hahmoja tai sellaisia, jonkalaisia haluaisi itse olla? Nuorempana oli mullakin paljon hahmoja, jotka varmasti olivat tiettyjen ihmisten mielestä liian virheettömiä, mutta en tietenkään enää kirjoittaisi samoin. Kiitos paljon, että jaksoit kommentoida, upeaa huomata että nousi mietintöjä! Itse asiassa tajusin nyt vasta, että mehän ”tunnetaankin” varmaan Campparin tai jonkun samantyyppisen ajoilta, jos kuljit silloin nimellä Dahlia? :D Mukava törmätä tuttuihin!





Kommentoi


RSS

©2018 Footprints - suntuubi.com