Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

 1  2  3  >
SIELUA LIIKUTTAA
06.11.2017 01:39 | nimike

Ei tästä nyt tullutkaan ihan tiistairutiinia. Eipä mitään, en anna sen lannistaa. Ehkä yritän kulkea tälläkin kertaa keskitietä, ja jättää tarkan päivän, mutta pitää kirjoitus/viikko taktiikan. Koulu ja ties mikä muu on taas syönyt ihan järjettömästi aikaa. Luin kyllä jostain, että jos oikeasti on tosissaan kirjoittamisesta, jättää ystävät ja tapaamisetkin pois sen tieltä, mutta enpä taida kuitenkaan - ainakaan ennen, kuin oikeasti tiedän, että pystyn varmasti silloin kirjoittamaan!

Tänään mietin, etten koskaan ole kirjoittanut mitään, josta olisin näin myöhemmin katsottuna todella ylpeä. Ei ole kyse siitä, etten vain olisi tyytyväinen, koska tuskinpa kukaan koskaan on täydellisen tyytyväinen mihinkään kirjoittamaansa, varsinkaan vuosien jälkeen. Olen kyllä saattanut kirjoittaa pätkiä, joista olen pitänyt, ja eniten kirjoittamisessani arvostankin itse tekstiä, mutta kyse on siitä, etten koskaan ole kirjoittanut mitään kokonaista, mitään kunnon kokonaista teosta, edes kunnon novellia.

Jo pitkään suurin ongelmani kirjoittamisen kanssa on ollut se, että kokonaisen juonen, lukijaan vaikuttavan juonen kirjoittaminen tuntuu niin mahdottomalta, vain neroille varatulta saavutukselta - olen tästä tainnut ehtiä jo mainitakin näiden muutaman postauksen aikana. Olen lukenut varmaan jo satoja artikkeleita ja blogipostauksia, jotka neuvovat kirjoittamisen suhteen - suurimmasta osasta niistä on ollu hyötyä, ja ennen kaikkea nautin niiden lukemisesta, mutta tavallaan myös uskon, että ne ovat osasyynä vaikuttaneet nykyiseen itsekriittisyyteeni (miksi tuntuu, että olen maininnut taas samankaltaisen virkkeen blogissa jo aiemmin? Onko nämä nyt pelkkiä tekosyitä?). Ihan turhaan tuntuu, että luovuuden ja sen valloilleen päästämisen välissä on pato, jota en vaan millään saa sortumaan. 

Miksi se olisi niin vaikeaa? Miksi tuntuu niin mahdottomalta kirjoittaa edes kaikista yksinkertaisinta, muutaman juonikuvion sisältävää koheesia tarinaa? Kaikkihan lähtee siitä, että alkaa kirjoittaa, että on jokin lähes merkityksettömän pieni idea. Olen monesti alkanut kirjoittaa, mutta loppujen lopuksi olen vain päätynyt tulokseen, että kyseessä on juonenpätkien sekasotku, joista ei vain saa kursittua kokoon mitään yhtenäistä tai vaikuttavaa. Haaveilen aina elokuvia tai sarjoja katsoessani ja kirjoja lukiessani, että hemmetti, saisinpa joskus herätettyä jossakin näin vahvoja tunteita. Totuus on, etten ole koskaan edes yrittänyt, en ole edes päässyt sellaiseen vaiheeseen tarinassa, jolla olisi todella merkitystä. 

Ehkä minulle on vain jäänyt jumiin joku perfektionismi, että pitäisi olla heti sielua liikuttava ja nappisuoritus juoni, ensimmäisellä yrittämällä. Vaikka tiedän tietoisesti, ettei niin kuulu eikä tarvitse olla. 

Asiaa sivuten, tänään pohdin myös sitä, mahdanko koskaan saada kirjaa julkaistuksi, ja tunnenko pettymystä, jos/kun siitä ei tule bestselleriä. Todennäköisintä on, että ei tule, ja tiedän sen, mutta tiedostan myös sen pienen kalvavan tunteen taustalla, joka itsepintaisesti säilyy huolimatta järjestä. Olemme kirjallisuusinstituutiona niin bestseller-suuntautuneita, että tuntuisi pettymykseltä myydä vain satoja kappaleita ja unohtua kirjakaupan hyllylle myyntiluettelosta poistoa odottamaan - vaikka se onkin niin suuri mahdollisuus - jos sitä julkaisua koskaan tulee. 

Aiheeseen palatakseni: satuin kyllä muutamia päiviä sitten lukemaan uudestaan lukiossa kirjoittamiani kouluesseitä, ja hämmästyin, kuinka asiallisia ne (suurimmalta osin) olivat. Silloin tunsin ylpeyttä. Mietin, miksen osaa soveltaa samaa tarinoihin? Miksi osaan kirjoittaa vain valmiin tekstin tai tiedon pohjalta? Olen aina kokenut olevani äidinkielen esseissä huono, koska en ole kokenut omaavani tarpeeksi luovuutta kirjoittamaan koheesia ja omalaatuista tekstiä. Onko se totta, ettei minulta löydy luovuutta kirjoittamaan omien ajatusten pohjalta?

No, se siitä. Kai kannattaisi pikemminkin ryhtyä kirjoittamaan, kuin pohtia asiaa. Olenkin kehitellyt joitain novellin ideoita, mutta mikään ei ole saanut kirjoittamaan. Kaikki tuntuu liian työläältä. Mutta se on aihe jotain toista postausta varten.

Viimeinen työmaa, joka sivujen uudistamiseen liittyy, on nykyinen käyttäjänimike. Päästäisin siitä mielelläni nyt irti ja ottaisin uuden tilalle, mutta olen aina ollut niin huono sitoutumaan uusiin nimiin (ja asioihin). Muutamia, joita olen miettinyt, ovat morsianne, margot, solina, halla ja kaisla. Suomalaiset kuulostavat tosin melkein liian runollisilta, ja pitäytyisin mieluummin hyvin neutraaleissa konnotaatioissa. Toisaalta pelkkä naisen nimikin voi olla pitemmän päälle tylsä, jos siihen ei saa yhteyttä. 

Mietin asiaa vielä! Tuntuu hölmöltä mainostella sivua, jos meinaan vaihtaa nimeä, mutta ei voi mitään. Tärkeitä asioita ei voi pakottaa. 


 - nimike | Kommentoi



WRITER TAG
22.10.2017 23:04 | nimike yhä hukassa

Kiitos Unisiipi, että tagasit ja haastoit vastailemaan kysymyksiin ja sen kautta avautumaan, mutta ennen kaikkea myös itse mietiskelemään omaa kirjoittamista ja kirjoittajuutta! Otin muutamia vapauksia kysymysten asettelun kanssa, koska huomasin vahingossa yhdisteleväni kysymyksiä, ja aivan huomaamatta vastaukset venähtivät kovasti, hups!

Onneksi Unisiipi tagailikin jo hyvän määrän porukkaa, itsellä jää tuo osuus myöhemmälle!

Kuinka pitkään olet kirjoittanut & Mistä ensimmäinen tarinasi kertoi?

Palasin ajatuksissani ensin tarinaan, jonka kirjoitin arviolta viidennellä luokalla, kun äidinkielen tiukasti viivoitettuun vihkoon piti kirjoittaa tarina, varmaankin vesiaiheesta. Kirjoitin fanfictionin, jossa sukelsin Hermionen kanssa tapaamaan vedenväkeä Mustan järven pohjassa, vaikka tarkoituksena oli varmasti keksiä koko tarina itse. 

Miettiessä tiesin kyllä, ettei se mikään ensimmäinen kokemus kirjoittamisesta ole - äiti luki kirjoja aivan pienestä asti, joten olen aina uponnut tarinoihin, mutta vasta hetken muistelun jälkeen mieleen palasi tulvimalla vielä aikaisempia muistoja. En tiedä, olisiko kirjoittamisestani kiittäminen vuotta vanhempaa serkkuani, joka alunperin aloitti kirjoittamaan käsikirjoitusta kuvitteellisesta matkasta Puuhamaahan - johon aina halusimme, mutta emme näköjään koskaan päässeet. Puuhamaan jälkeen tulivat agentit ja pikkuhiljaa Tähtiklubi, josta tulikin kirjoittamisen aiheemme moniksi tuleviksi vuosiksi. Porukka ja seikkailut muuttuivat vuosien kuluessa, Yksinäisyyden velhosta Auringon valoon, "TÄH?" ja "AAAAAA!" huudahduksista "Hiton kylmyys, hitto" ärähdyksiin. 

Sieltä se kai juontaa juurensa, ja tätä miettiessä tulee mieleen, ettenpä ole kovin merkittävästi muuttunut - kirjoitukset nojaavat edelleen raskaasti ihmissuhdedraaman puolelle estetiikan sijaan. Siten aloitin kirjoitukset netti-Tylypahkaankin, Twilightia mukaillen puoliunelmilla poikaystävistä, väärinymmärryksistä ja petoksista. Siitä se virallinen itsenäinen kirjoittaminen lähti, kun koukutuin Harry Potter-fanfictionin maailmaan, ja ensimmäistä kertaa huomasin, että koneella kirjoittaessa venähtää aikaa yli nukkumaanmenoajan, kahteentoista saakka. Saatoin olla yhdentoista paikkeilla. Sen tarinan lasken ensimmäisiksi hetkiksi, jolloin minusta tuli kirjoittaja. 

Miksi kirjoitat?

Hyvä kysymys, joka pisti hetkeksi tuijottamaan ruutua ja ajatukset rullaamaan nollaa näön edessä. Aiemmin sitä jo pohdinkin, että se kirjoittamisen ilo on kadonnut johonkin ja tilalle on tullut pelkkä pakottava tunne kirjoittaa, mikä ei varsinaisesti täyty. Aluksi kirjoitin, koska se oli hauskaa. Tuntui upealta kirjoittaa oman näköishahmon seikkailuista maailmassa, johon itsekin halusin kuulua. Koska kirjoitin tarinaani sivulle, jolla siitä sai kommenttia takaisin, muiden arvostus tuli melko aikaisin mukaan kuvaan. Myöhemmin miettien se ehkä saattoi olla huonokin asia - jospa en olisikaan niin itsekriittinen, jos en olisi alkanut janota positiivista palautetta? - mutta tosiasiassa en ilman palautetta olisi koukuttunut kirjoittamiseen niin jysähtämällä, ja muutenkin mitä jos -skenaarioita on turha pyöritellä. 

Sitten kirjoitin, koska sain upean tunteen ja halun syöttää sanaa toisensa perään, kun mietin kaikkia niitä tunteiden kirjoja, joihin voisin henkilöhahmoni asettaa. Inspiraatio saattoi tulla mistä vain, vaikka elokuvista tai musiikista. Koukutuin roolipelaamiseen, ja sain vieläkin konkreettisempaa iloa, kun hahmojen koukeroisille elämille ja niistä syntyville tunteille sai omaa kirjoittamista todellisemman pohjan, kun ei voinut sataprosenttisesti ennustaa, mitä saisi kirjoitukseensa vastaukseksi. Senkin koen yhdeksi seikaksi, mikä jarruttaa nykyistä kirjoittamista - janoan nopeaa, käsinkosketeltavaa tyydytystä, jonka saa niin paljon helpommin toisen kanssa kirjoittaessa, kuin jos täytyy itse tehdä työ jokaisen hahmon eteen. 

Mutta kaipa se vastaus sieltä löytyy, hölmön nostalgian takaa. Olen aina rakastanut kirjoittamista (ja lukemista) ihmisten takia. Inhimilliset tunteet saavat minut kirjoittamaan. Eivät välttämättä edes omani, vaan kuvitellut riittävät, koska pystyn tuntemaan ne tarpeeksi vahvasti. 

Mitä mieltä perheesi/ystäväsi ovat kirjoitusharrastuksestasi?

Opiskelen kirjallisuutta (tuntuipa jotenkin hassulta ja kaikista konkreettisimmalta kirjoittaa se juuri äsken, eikä välttämättä hyvällä tavalla) joten suurin osa lähipiiristäni tietää, että se on minulle tärkeä asia. En ole pitkään aikaan luetuttanut mitään fiktiivistä kirjoittamaani kenelläkään tutulla, silloin aikoinaan eräs yhtä lailla romanttiseen fantasiaan hurahtanut ystäväni luki paljon Suojelusenkeliä. Tähän kysymykseen en jostain syystä jaksaisi sen syvällisemmin pureutua. 

Valmisteletko tarinoitasi ja jos niin miten?

Olen yrittänyt tarinoiden valmistelemista, koska ainakin on sellainen fiilis, että joku tarinoista voisi ehkä joskus valmistuakin, jos vähän suunnittelisin. Olen niin hetkestä riippuvainen kirjoittaja, että ehkä pystyisin kirjoittamaan, jos olisi selkeä suunnitelma, enkä pystyisi pysähtymään "tylsiin" kohtiin, kun tietäisin, että parempaa on tulossa. Jostain syystä suunnitteleminen ja kokonaisen juonen punominen on mielessä vain saanut aivan käsittämättömän ja neroille varatun ansion leiman, että minkäänlainen kokonaisen tapahtumasarjan järjesteleminen tuntuu mahdottomalta. Vastaus on siis: en, jollei hataria mielikuvia lasketa, ainakaan tällä hetkellä, toivottavasti paremmin tulevaisuudessa.  

Onko sinulla kirjoitusaikataulua? Jos niin minkälainen se on ja jos ei niin miksi?

Ei, vaikka ehkäpä saisin nyt aloitettua tästä tiistain (+satunnaisesti) blogiin kirjoittamisesta. Olen kuullut, että rutiini on inspiraation tai ainakin kirjoitetun tekstin lähde. 

Mistä saat inspiraatiota?

Usein televisiosarjojen alikehitetyistä henkilöhahmoista. Musiikki on myös aina ollut tärkeä inspiraation lähde, ja spotifyssä tällä hetkellä kahteen inspiraatiolistaan kerääntyykin joka viikko kappaleita. Joskus ehkä vielä toteutan tarinoita, joita biisien herättämistä tunteista voisi syntyä. Ja esimerkiksi runojen kohdalla omat tunteet pääsevät joskus virtaamaan tekstiksi. 

Esittele suosikkisi omista hahmoistasi

Mieleen nousi melko nopeasti Vampyyripäiväkirjamaiseen miljööseen sijoittuvan ropen vampyyrihahmo, joka kantaa persoonallisesti silloisten miesropehahmojen innoittajan nimeä: Alec. Sukunimi on vuosien saatossa unohtunut, koska minulla on paha tapa kerätä word-tiedostoihin roolaamani pelit, ja kyseisen hahmon kohdalla satuin keräämään vain omani, koska myös kirjoittelen roolaukset ensin tiedostoon. Vasta myöhemmin lueskelin vanhoja ropeja läpi (teen sitä surullisen usein) ja löysin kultakimpaleen, joka oli Alec. 

Alustuksena voisi sanoa, että Alec McDowell telkkarisarjasta Dark Angel oli lukioajan vuosien pääroolipelihahmo, ja olinkin mielestäni hyvä hahmolla roolaamisessa. Aloin katsoa Supernaturalin myötä tulleen Jensen Ackles-ihastuksen takia, ja se oli sitten yksi elämääni eniten vaikuttaneista päätöksistä - Dark Angelista tuli lempisarjani (vähemmän Jensen Acklesin ja enemmän kaiken muun takia) Jessica Albasta lempparijulkkikseni, ja ropehahmoistani Alecin klooneja, (sarjaa tarkasteltuna hiukan ironisesti sanottuna). Alec sattui olemaan Dean Winchesterin tapaan huoleton hulttio, jolla oli aina sana valmiina suussa. Jollain tapaa onnistuin roolaamaan hahmon uskottavasti. 

Tämäkin Alec oli siis ironinen, helposti hymyilevä ja itsevarma, mutta persoonallisuutta syvensi ei-kovin-persoonallisesti vampyyrin pitkä ikä, josta tuli hahmon eniten määrittävä piirre. Olin yllättynyt omista taidoistani, kun myöhemmin luin kuinka vaivattomasti olin saanut punottua typeriä, kliseisiä mietelauseita iästä mukaan Alecin yli 2000-vuotiaaseen ajatuksenkulkuun. Pelissä olimme punoneet kiehtovat suhdekuviot hahmoille, ja kaikki alkoikin siitä, kun Alec kylän ainoassa baarissa törmää nuoreen naiseen, joka näyttää täsmälleen samalta, kuin tämän noitatyttöystävä puolen vuosisadan takaa. 

Taidankin koittaa saada pelausten perusteella hahmoista lyhyttä tarinaa aikaiseksi, vaikka roolipelaukset toimivatkin parhaiten varmasti itsenään, lyhyempinä kokonaisuuksina kerrallaan. 

Paras saamasi kirjoitusneuvo?

Olen itse niin sekavassa paikassa kirjoittamiseni suhteen, etten tunne olemaan valtuutettu jakamaan suuria viisauksia, jotka olisin kokenut hyviksi. Kaipa yritän itse noudattaa esimerkiksi Neil Gaimanin ajatusta, että ei saisi ajatella muiden kirjoittamista, koska tärkeintä on, ettei kukaan voi kirjottaa, kuten sinä itse. Siitä taitaa olla joku tiiviimpikin neuvo, "nuoret kirjoittajat huolehtivat aina, että kaikki tärkeä on jo sanottu, niin onkin, mutta ei sinun kirjoittamanasi", tai sinnepäin. Kommentoikaa, jos muistatte, kenen suusta tuo kuului! 

(Kiitos Kresten, Asha Dornfestin sitaatti kyseessä!)

Mutta voisin myös markkinoida taas Elizabeth Gilbertin Big Magic -kirjaa, joka todella avasi silmiäni kirjoittamisen ja inspiraation suhteen. Kirjassa tiivistetysti sanotaan, että Gilbertin uskomuksen mukaan on olemassa inspiraatioiden maailma, ja että kirjoittaja ja inspiraatio elävät ainoastaan symbioosissa. Kuulostaa hölmöltä, ja niin minäkin ajattelin, kun ensin luin, mutta loppujen lopuksi ajatus jäi omaankin päähäni. Ja tietenkin sanomana oli myös rutiini kirjoittamisessa: kirjoittaminen onnistuu vain kirjoittamalla. 

Unelmasi kirjoittajana?

Kuten varmasti monella muullakin, saada joskus itse kirjoitettu kirja hyllyyn. Unelma on ajelehtinut kauemmas ja kauemmas, mitä vanhemmaksi olen tullut, mutta en ole valmis kokonaan luopumaan siitä, vaikka se tuntuukin niin kaukaiselta ja samalla pelottavalta - näkisivätkö kaikki tuttuni, mitä päässäni liikkuu? Unelma lähti siitä, kun nuorena luin jonkin elementteihin liittyvän kirjan, jonka oli kirjoittanut 13-vuotias tyttö. Siitä lähtien sisässä iti kateellisuus ja tarve kirjoittaa itsekin kirja hyvin nuorena. Näin jälkeenpäin ajatellen; onneksi en saanut kirjoitettua kirjaa niin nuorena, mutta kyllä se edelleen olisi hienoa saada suht nuorena aikaiseksi. Minulla on tietenkin vielä aika vääristynyt käsitys julkaisemisesta noin yleensä, mutta koska en ole tarttumassa unelmiin vielä vähään aikaan, ei sillä ole niin väliä. 

Paljasta jotain tulevista suunnitelmistasi kirjoituksen saralla

Toivon voivani kirjoittaa helpommin ja estottomammin. Toivon, että blogiin kirjoittaminen tuottaa hedelmää ja saa minut kirjoittamaan muutenkin. Toivon, että pystyn päästämään puristavimmasta itsekriittisyydestä. Toivon, että saan kirjoitetuksi novelleja, joihin olisin tyytyväinen. Toivon voivani kirjoittaa runoja, joihin olen tyytyväinen. Toivon, että tunnen pystyväni jakamaan persoonallisia, luovia ajatuksia pinnallisten ja hauskojen juonenkäänteiden lisäksi. Toivon, että saan jonkin hiukan pitemmän tarinan kirjoitettua loppuun. Toivon, että saan tämän sivun järjestykseen ja itseäni miellyttäväksi, että se täyttää kirjoitusturvapaikan tehtävänsä. 

Toivottavasti toiveet aineellistuvat suunnitelmiksi. 


( Päivitetty: 25.10.2017 13:19 )

 - nimike yhä hukassa | Kommentit (1)Kommentoi



TIISTAIRUTIINI
17.10.2017 12:23 | joku jonka pitää keksiä uusi nimimerkki

Neljä vuotta myöhemmin kirjoitan seuraavan blogipostauksen. No onhan tämä sivu nyt ollutkin tauolla monta kertaa ja pitkiäkin aikoja tässä välissä. Ja olen tässä välillä ehtinyt luoda uudenkin blogin, tosin se taitaa olla melkein yhtä autio kuin tämä (x).

Asun nykyään osa-aikaisesti Tampereella, nyt kun tää yliopistoelämä alkoi. En voi sanoa vielä olevani kovin tyytyväinen elämään täällä, mutta en nyt tässä ala synkistelemään tai toivoa menettämään, täähän on vasta ihan alussa. Uusia tuttuja on tullut, ja itse asiassa tää halu kirjoittaa taas tänne lähti siitä, kun luin yhden tutun instapäivityksen, jonka mukaan tiistaista on tullut hänelle rutiinipäivä kirjoittaa. 

Olen aina ollut aika kateellinen ihminen, ja nytkin heti iski kateuden siemen, että tää tuttu on päässyt kirjoittamisen makuun ja "kohta se varmaan jo julkasee kirjan ja muutenkin on paljon parempi kirjoittaja kun minä". Olen yrittänyt päästä tästä eroon, mutta ei se niin vaan käy. Mutta ainakin ajattelin nyt tehdä asialle jotain ja alkaa itekin kirjoittaa, nyt kun tässä tällanen hassu tunti sattu olemaan vapaana ennen ulos lähtöä. Kirjoittamista miettiessäni tajusin kuitenkin, että mitä ihmettä, eihän mulla oo mitään, mistä kirjottaa. 

Se tuntuu jotenkin ikävältä, ennen saatto vaan ottaa tyhjän dokumentin auki tai vaikka paperilappusen, ja tekstiä tuli; useimmiten fanfictionia, mutta jotain kuitenkin. Ja nyt tää on jatkunut jo vuosia, ettei vaan mitään tee mieli kirjottaa - joskus joku inspaa, mutta sitten se ite kirjottaminen hankaa vastaan ihan älyttömästi. Ja oon tässä lukenut paljon kaikkia kirjotusohjeita ja ties mitä, ja paras/masentavin neuvo on ollut että amatöörit odottelee inspiraatiota, ammattilaiset kirjottaa vaikka ei millään siltä tuntuis. 

No en oo vielä päässy noudattamaan tätä, joka ilta oon miettiny että "tänään mä kirjotan" ja loppujen lopuks päädyn aina vaan surffaamaan nettiä tai jotain. Tätä on jatkunut nyt ihan liian pitkään, en edes osaa sanoa kuinka pitkään. Niin pitkään, että oon unohtanut, mitä se itse kirjottaminen on, kun jäljellä on vaan se rutiininomanen tunne, "tänään mä kirjotan", jota ei koskaan tapahdu. 

Se on jotenkin masentavaa huomata. Varsinkin, kun oon nyt pitkään ajatellut, että kirjottaminen on se yks mun itseä määrittävä piirre. Mun perhe on suht taiteellinen, ei nyt mitään ihan taiteilijoita/runoilijoita, mutta isä on kapellimestari/muusikko, äiti on myös aina ollut musikaalinen. Isän uus vaimo on näyttelijä ja nyt mun pikkuveli on balettitanssija ja pianonsoittaja. Kyllä veli on aina ollut se parempi puoli meistä, mutta jotenkin oon tarrannut siihen, että mun peritty luovuus manifestoi sentään kirjottamisessa. 

Nojaa, voi olla että juuri tää "masentuneisuuteen" vaipuminen on yks osa, miks tästä ei tuu mitään. Pitäis tosiaan vaan tarttua johonkin ja kirjottaa, itse asiassa juuri sen takia aloin nyt kirjoittaa tätä blogipostausta. Jos en nyt ihan novellia saa aikaseksi viikossa, niin sentään yks blogipostaus viikossa vois olla hyvä tavote!

Saas nähdä, alanko tosiaan pitää tätä yllä, jos alan niin luultavasti tämä tulee olemaan sekoitus oman elämän kriiseilyä ja kirjoitusajatuksia. Muistelin tässä sitä aikaa, kun tuolloin aiemmin tänne kirjottelin, ja oli se kyllä kiva tunne, kun joskus sai kommenttia blogiin! Tuntui että oikeasti teki jotain hyödyllistä, vaikka todellisuudessa vaan höpötteli mitä mieleen pälkähti. 

Etäisesti aiheeseen liittyvänä, suosittelen kaikille Elisabeth Gilbertin Big Magic -kirjaa (en ole varma onko jo suomennettu)! Siinä puidaan juuri ajatuksia inspiraatiosta ja kirjoittamisesta, ja tunsin kyllä hirveitä inspiraationpuuskia kirjan lukemisen aikana (harmi vaan etten koskaan toteuttanut mitään). Ajattelin kirjoittaa kirjasta kirjablogiin, se loppuun lukeminen vaan vähän jäi kun kesäkirja tyssäsi koulun ("koulun") alkuun, ja nyt on ollut joka päivä sateista ja harmaata, niin tekee mieli säästää se sopivampaan aikaan. Siinä varmaan myös yksi syy siihen, miksi Tampere ei ole innostanut, kun ikkunasta katsoo joka päivä tympeä harmaus. 


( Päivitetty: 25.10.2017 13:17 )

 - joku jonka pitää keksiä uusi nimimerkki | Kommentit (1)Kommentoi



Mike Tompkins ft. Karmin - Acapella
18.10.2013 20:45 | kelmi

   Biisilista:

 ► Pentatonix - Somebody That I Used To Kno
 ► Rajaton - Butterfly
 ► Manhattan Transfer - Birdland
 ► Vitamin String Quartet - MSKWUDID
 ► Trimph - Fight the Good Fight (for good old times' sake)
 ► otsikko

Too many, so. There's even a few more that I've been listenin to lately - but hey, u gotta save some for ur story soundtracks. Väärä kieli.

Tavallaan nyt on aika jees olo, tavallaan surullinen, 1) koska ei mentykään tänään Ikeaan vaikka piti, oisin ollu valmis lähtemäänki että oisin vihdoin saanu huonetta kuntoon, 2) oli ihan sivujen korjailu olo, mutta Tarina Tylypahka on ihan kuollut, ja 3) footsilla ei ole melkein lainkaan affeja enää :s

Ois jännää tehä blogi, sellanen jossa ois kirja arvosteluja ja kuvia vähän :0 En ikinä jaksais kyllä - varsinkaa ku en oo saanu mitää luettua viime aikoina. Enkä kirjotettua, ettei sillä. Aaaargh. Koulu eka jakso meni iha jees, paitsi että yks mun kaveri (joka ei paljoakaan lue koskaan mitään) sai äikästä kympin ja mä sain ysin - oon tietty sen puolesta onnellinen, mut kateellinen, tosi, tosi kateellinen. Enkä tajuu miks koska me tehtiin kaikki parityöt yhdessä, ainoo missä se oli parempi oli haastattelu josta se sai 5,5 ja mä 5? Äsh - nii no joo matikkakaa ei kovin hyvin, kokeesta nelonen ja todistukseen vitonen, ehheheheheheheh. Saattaa olla kohteensiirtoa mutta hell yeah syytän sitä opettajaa, sen huonompaa ei olekaa, helvetin vanha äijä. Pääsin ainakin läpi! Musiikista kymppi ja hissasta sekä enkusta ysi. Siihenkään en oo tyytyväinen, arvaatte varmaan. Well shit u could say I'd deserve a+ with this much talkin. I can only say that I ain't takin that shit this se period.

Kirjotetuksikaan en mitään saa MUTTA YRITÄN KYLLÄ :s 
So I'll jus b sittin here lyk

                            

Randandandaaa entäs sarjat? Nyt on uusin Agents of Shield katsomatta :s Samoin the Vamppire Diaries. Fireflystä on vielä 4 jaksoa jäljellä, ja pelottaa ettei Simonin ja Riverin tilanne ratkea ennen kuin se loppuu! DD: Spn.. Hmm, no minulla on muutenkin ikävä olo sen kanssa, en pidä sitä samana sarjana kuin ensimmäiset kaudet, mutta kai se on katsottava - tosin, jos, kuten vähän näyttää, Destielistä tosiaan tulee canon, nythän se on jo canonish, lakkaan kyllä varmaan katsomasta, itkin jo ihan tarpeeksi pelkästä canonishista. Inhottavaa myös se, että Casin *SPOILERS* ihmisenä olon ensimmäinen seksikokemus on myös joku saatanan enkelikiduttajaheppu. Ihan hyvin olisi ensin voinut olla joku kiva naikkonen jonka kanssa se menee sänkyyn, ja sitten vähän niin kuin toinen joka olisi tämä viimeinen.  On niin paskaa että nykyään ihan kaikkien pitää olla jotenkin sekaantunut tähän juoneen, enkeleihin tai demoneihin tai men of letters hepppueihin (men of letters on perseestä muutenkin) eikä enää ole ketään normaalia sivuhenkilöä. No niin siinä pieni siivu spn-tuntemuksistani. Yksi asia mistä olen onnellinen tosin, on, että jos nyt siihen 2014!verseen ollaan menossa (mitä nyt vähän Ezekielistä esim. voisi päätellä,) niin JARED LEIKKAA HIUKSENSA AAH IHANAA!!!!111!!!!!!111!!

Haluaisin elää sellaista hienoa lifestyle täyttä elämää - tajusin että olen nyt jo 16, seitsemättätoista menossa (I AM SIXTEEN, GOING ON SEVENTEEN) ja menetän tässä näitä parhaita vuosiani teininä. Olisi kiva se poikaystäväkin saada - edes joku lyhyempi kokemus - mutta mistä hitosta, sanonpahan vaan. Noniin, rauhoitun ja menen remppaamaan. See ya.


 - kelmi | Kommentit (2)Kommentoi



waht
23.09.2013 22:35 | hämmentynyt kelmi

löysin tämän tuolta palauteboksista o.o

Hi Sarah-Following your Daily Grind devotional-love your style! Great to see such thohugt, humor, poetry, AND love for the Lord all in one. Thank you.We do a women's retreat in MN, end of Jan. (Don't laugh!) Wondering what you charge for speaking engagements, or if you travel this far. Thanks! Kelly

Mitähän tästä pitäisi ajatella?? Ei taida olla oikea osoite??


( Päivitetty: 27.09.2013 21:13 )

 - hämmentynyt kelmi | Kommentit (1)Kommentoi
 1  2  3  >



RSS

©2017 Footprints - suntuubi.com