Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

 1  2  3  4  5  6  7  8  >
...
11.01.2020 23:01 | :)

luulin pari päivää sitten keksineeni uuden sanan: ilmastoapaattisuus. mutta nyt taas ahdistaa ahdistaa ahdistaa ahddistaa ahdistaa ahdistaa ahdistaa ahdistaa ahdistaa tää sade ja +5 astetta yöllä.


 - :) | Kommentoi



2020 dystopia
06.01.2020 15:06 | vanki

4.1.2020
Äiti jäi eläkkeelle. Eläkejuhlia vaille eläkkeelle. En voi kuvitella miltä se tuntuu hänestä, kun minä jo kuvittelen sen aika uskomattomaksi. Töitä kymmeniä ja kymmeniä vuosia, ja yhtäkkiä - ei enää mitään? Äiti on jo puhunut identiteetin muutoksesta, mutta mietin itse kaikkea sitä vapaa-aikaa ja tyhjyyttä. Vähän niin kuin vankilasta pääsisi. Ei varmasti ensimmäinen kerta kun joku vertaa kapitalismia ja vankilaa toisiinsa. 

Vuosi 2020 näyttää tähän mennessä olevan pelon vuosi; vaikka se oikeastaan jatkaa vain edellisen vuosikymmenen perinnettä. Vaikka kuinka uusi vuosi edustaa aina uutta alkua ja uutta vuotta ja uusia kujeita, kyse on kuitenkin vain päivän vaihtumisesta toiseen; konkreettisesti ei mikään muutu, ainoastaan ilmapiiri. Ja vuosi 2020 on jatkanut aivan samaa paskaa rataa edellisen vuoden kanssa, jos katsoo Trumpia ja Soleimanin salamurhaa tai Australian paloja, jotka eivät tietenkään välittäneet mitään siitä, että vuosi vaihtui ja alku olisi pitänyt olla uusi. Dark Angel -sarjan 2019 vuoden tulevaisuudenkuva piti olla dystopia: hah. 

Pelkään tulevaisuutta ihan hirveästi. Pelkään myös arkipäiväisiä asioita, kuten sitä, ettei äiti otakaan sitä ryhdistäytymistä eläkkeellä, minkä on sanonut tapahtuvan. Hätäilen; eihän tässä olla edes toista viikkoa eläkkeellä, on normaalia, että tässä kohtaa tarvitsee vielä aikaa työstressistä ja muusta toipumiseen. Ei kai heti tarvitse siivota koko kotia ja käydä kuntosalilla ja järjestää kellaria ja harjoittaa kalligrafiaa. Silti tuli vähän epämukava olo löytää äiti paikaltaan television äärestä ja lakanat vaihtamattomina, kun itse tulin töistä.

Ei minulla siihen mitään sanomista ole, muuta kuin että toivoisin että äiti itsensä takia saisi energiansa takaisin. Mainitsin lakanat vain, koska hän aamulla vannoi ne vaihtavansa, en ollut erityisesti yllättynyt. Enkä ole yllättynyt siitä, että palautuminen kestää. Ja voihan olla kyse jostain muutosmasennuksestakin, kun on niin iso muutos elämässä. Tiedän että itse tulin töistä kerrankin ennen yhdeksää, sitten tuijotin tietokoneen ruutua yli viisi tuntia enkä taaskaan mennyt ajoissa nukkumaan. Olen niin univajeinen ja yliväsynyt, etten muista milloin olisin nukkunut kahdeksan tuntia. Ja nyt on sentään joululoman loppu.

Siihen on yksinkertainen selitys, nimittäin se, että yö on sitä aikaa kun saa rauhassa tehdä mitä haluaa, ei ole mitään mistä ottaa vastuuta: vapaata aikaa siitä kapitalismin vankilasta, josta vapautuu vasta sitten eläkkeellä - jos meidän sukupolvi koskaan pääsee eläkkeelle. Kaikki kenen kanssa olen puhunut tuntuu ajattelevan, että mahtaako sitä koskaan päästä. Itse ajattelen, että kuollaan kaikki ennen sitä, ehkä jossain vastaavassa Australian infernossa. Niin, yksinkertaisen selityksen takana on paljon monikerroksisempi vyyhti selityksiä. Tänään istuin tietokoneen ääressä lamaantuneena siksi, että ajattelin Australian paloja. Olen jo tullut sinuiksi sen kanssa, että jonkinlaista tautia löytyy, mitä ennen sanottiin krooniseksi masennukseksi, siis itseltä. Sen kanssa on selvinnyt suht ok, mutta viimeisen vuoden aikana ilmastokriisien kasaantuessa ja oman tietoisuuden lisääntyessä on vaan vaikeampi selvitä elämästä. Välillä tulee hyviä jaksoja, ja sitten vastaan tulee taas jokin uutinen, joka romuttaa kaiken ja trauman käsittely pitää aloittaa uudestaan. Sillä niin romuttavia ja traumaattisiahan nämä kaikki uutiset ovat: silloinkin, kun elää näin etuoikeutettua elämää paikassa kuten Suomi.

6.1.2020
Pistän seuraavan kirjoituksen saman tien tähän perään, kun en kerran edellistä julkaissut silloin kun sen kirjoitin. Nyt kun näin pienen ajan jälkeen lukee tekstin uudestaan, tuntuu hassulta tajuta, miten erilainen tunnelma oli viime vuoden alussa. Kirjoitin muistaakseni, että tykkään tästä uuden vuoden tunnelmasta, jossa on optimismin ja uusien alkujen makuja. Tänä vuonna tunnelma on aivan eri. En erityisesti ”vihaa” tuota tunnelmaa, mutta se tuntuu vain niin turhalta, olen itse muuttunut niin kyyniseksi tai pessimistiseksi tai vain toivottomaksi, että näen sen turhana. 

Koulu on alkamassa, ja olo loman jäljeltä ei tosiaan ole mitenkään levännyt. Se johtuu osaksi töiden määrästä ja osaksi nukkumattomuudesta. Unettomuudeksi sitä ei voi sanoa, sillä saisin unta jos haluaisin - jos vain menisin nukkumaan. Mutta en mene, aiemmin mainituista syistä. Vuoden lopulla otin myös lukuspurtin, että sain 52 kirjan lukutavoitteen täytettyä. Ajattelin lomalla tehdä kaikkea, niin kuin kirjoittaa muutaman artikkelin yhteen blogijulkaisuun, ehkä hioa yhtä esseetä, mutta enhän minä mitään jaksanut. Enkä kirjoittanutkaan, muuta kuin hiukan. Laitoin pari päivää sitten tuon uuden tarinan esille, ja nyt jo tunnen, kuinka se on vaikuttanut kirjoittamiseen, se julkaiseminen. Tarkkailen pari kertaa päivässä, josko joku olisi lukenut sen, sen sijaan että kirjoittaisin lisää. Oma rauha ja tarinan oma, yksityinen tila on kadonnut.

Muutaman päivän kuluttua alkaa luentosarja kirjallisuudesta ja myöhäiskapitalismista. Luin jo pari artikkelia, jotka valmistavat kurssille, ja jotenkin tuntuu, että nyt ollaan asioiden ytimessä. Myöhäiskapitalismi on aika tuttua, Disneyn monopoli, ilmastokapitalismi, Amazon, yksi prosentti joka omistaa lähes kaiken maailman varoista, jnejne. Kirjojen suhteen minun on vaikea muodostaa ajatuksia kapitalismista. Olen suurimmaksi osaksi samaa mieltä valmistavien artikkelien kanssa, mutta samaan aikaan jossain vielä kolkuttaa ajatus ”eikö tämä nyt ole turhaa hapatusta”, jota itse niin vihaan kuulla muiden suusta, kun on kyse tärkeistä ajatuksista. Ehkä kurssi auttaa avaamaan mieltä. Osaksi kurssia varten, osaksi oman masennuksen lohduksi, tilailin netistä urakalla kirjoja hyllyä täyttämään, feminismiä ja kapitalismia käsitteleviä, muutamia höpökirjoja. Tulkitkaa tästä mitä haluatte, itse näen jonkin ironian. 


 - vanki | Kommentoi



trapped in a island with josh hutcherson
08.12.2019 14:55 | jack frost <3 me

Kyllä, revin tämän otsikon häpeämättömästi videosta, jota nyt suosittelen teille, ja sen lyötää tästä painamalla. Löysin Jenny Nicholsonin internet meemin - tai keskustelun? kautta: Nicholson teki videon Joker-elokuvasta, mikä innoitti paljon vihaa Jokeria puolustavilta (oletettavasti manosfääriin nojautuvilta) miehiltä, ja toi elämään jopa videovastauksen Nicholsonin videoon, joka oli jotain 15 tuntia tai jotain muuta yhtä hämmästyttävän naurettavaa (jostain syystä suomesta on vaikeampi löytää yhtä extreme sanoja kuin englannista, olisin voinut sanoa myös mind bafflingly ridiculous). (Ei sillä että markkinoisin englannin ylivertaisuutta, englannin arvostaminen yli suomen on sitä samaa, mind bafflingly... jne.)

Olen tehnyt lyhyen paluun kouluesseetä vältellessäni markkinoidakseni tätä videota ja kirjoittaakseni muutamia ajatuksia siitä, ihan vain koska haluan. Tämä on minulle. Saa tosin vastaväittää. Videossa Nicholson tarttuu Wattpadiin kirjoitettuun fanficciin, joka jakaa nimen otsikon kanssa. Suosittelen lämpimästi katsomaan videon, kuten esseissä oletan että mahdollinen lukija tuntee aineiston. :) (Lähinnä markkinoin vain viihdykettä, en käsittele tarinaa varsinaisesti tässä.)

Tarinassa on aika lailla kyse siitä mistä 13-vuotiaat yleensäkin kirjoittavat - historiassani on montakin samantyyppistä tarinaa, ensimmäinen Tylypahka-tarina oli self insert Tylypahkaan ja romanttinen kiinnostus oli Daniel Radcliffe (Daniel Heyes), vielä vähän myöhemmin kirjoitin pitkään Jack Frost fanficcejä self insertillä... We've all been there. Ja rohkaisen sitä! Mary Sue testin tekijäkin kieltää jo kaiken arvon testissään, ja kannustan tätä kehitystä jossa cringe-kulttuurin annetaan olla mitä se on: (useimmiten) tyttöjen elämänvaihe jossa kehitetään itseä ja nautitaan asioista jotka myöhemmin nolottaa mahtavasti! Praise the cringe! Mutta en silti tiedä mitä mieltä olla tämän kirjoitusilmiön laajuudesta ja siitä että se kukoistaa Wattpadissa. Siis että kannustan cringeä ja muiden kannustamista ja kirjoittamisen kannustamista erityisesti, mutta... eikö jossain olisi hyvä olla vähän kypsemmän ihmisen ohjeistusta tai neuvoja tai palautetta hellästi suostuttelemassa kirjoitusta parannuksen tielle?

Olen varmaan viettänyt liian suuren osan elämästäni Tylypahkoissa saamassa palautetta. Aloitin fanfictionini Harry Potterista (no oli niitä jotain aiempiakin, mutta pääasiassa) aika turvallisessa ympäristössä sivustolla, jolla oli mukava ja harkitseva ylläpitäjä. Fanfiction.net ja AO3 tulivat sitten vähän myöhemmin. Ja tunnustan että olen elämässäni ajautunut lukemaan vain muutamaa Wattpad tarinaa enkä osaa suunnistaa sivustolla. Joten kaikki tässä tekstissä can be taken with a grain of salt! Jos se ei ylipäätään tullut tekstistä itsestään jo selville. Joten, vähän niin kuin kannatan tätä kulttuuria, mutta samaan aikaan en yhtään? 13-vuotiaat (ja muutkin 10-20 ikäluokat toki, en halua kohdistaa kaikkea painetta 13-vuotiaisiin (vaikka se oli ehdottomasti itselleni ikä, jossa tämä käytös peakkasi (lol))) valvomattomana kirjoittamassa kidnappaus, raskaus, huonon oikeinkirjoituksen, jnejne tarinoita, vahvistamassa tyhjillä kommenteilla tätä piiriä, kuulostaa jotenkin apokalyptiselta? (Aioin sanoa Kärpästen herramaiselta mutta en ole koskaan lukenut kirjaa, tiedän että vertaus yläluokkaisten poikien ja oletettavasti monenlaisten tyttöjen välillä on huono, ja anyhow en miettinyt analogiaa paljon yhtään.) 

On silti epäreilua sanoa, että tämä on vain Wattpadin ilmiö, sillä kyllä aikoinaan tumblrissa ja ff.netissä ja AO3:ssakin tuli vastaan hyvin häiriintyneitä ja huonolaatuisia ficcejä (tuli? tulee.) Käsitykseni mukaan wattpad kuitenkin erityisesti markkinoi tykkäysten tai votesien perusteella, mistä syntyy sama jo ennestään suosittujen menestystä poikiva kulttuuri kuin vaikka instagramissa. Niitä joilla on eniten tykkäyksiä luetaan, ja monet vähän kehittyneemmät tai suunnitellummat tarinat jäävät rakojen väliin. En nyt erityisesti ole tutustunut muidenkaan sivustojen algoritmeihin, mutta oman kokemukseni mukaan esim. AO3:sta voi joko etsiä omaa nicheään tai selata julkaisujärjestyksessä tarinoita, mikä kuulostaa vähän tasa-arvoisemmalta. 

Ja sitten toisaalta, mitä väliä vaikka olisi todella huonoa oikeinkirjoitusta ja hölmöjä plot twistejä ja hahmoja? Kirjoittamisessahan on kuitenkin kyse omasta ilosta? Ja jos se tuo toisillekin iloa?? Tarviiko kaikkea kehittää, jos siitä saa vain iloa? ???? Niinpä? Mutta silti? Ehkä olen vain tylsä ikääntynyt milleniaali, kun silti vähän häiritsee. Ja tietenkin kun on kyse kidnappaus-rakkaustarinoista ynnä muista, joissa vahvistetaan stereotyyppejä ja vahingollisia käytöstapoja ja ajatusmalleja, on ihan syytäkin olla vähän huolestunut tai ärsyyntynyt. 

Joskus yläasteen lopulla (vai lukion alussa?) selasin ficcejä lempparisarjastani ja luin kaikki mahdolliset, siedettävät läpi (ei esim ficcejä joissa Kalkaros ja Hermione romanssaavat (ja nämä on näitä vielä siedettävän rajoilla kun katsoo skaalaa) ja osa niistä oli ihan mahtavia, todella hyvin kirjoitettuja ja innovatiivisiä tarinoita, jotka saivat itsenkin toivomaan, että voisi kehittyä. Löytyykö näitä wattpadin raoista? Toisaalta voin vain kuvitella sen ilon ja hurmoksen, joka syntyy kun joku kommentoi ihan vaikka vaan "aah rakastan tätä kohtaa" tms pientä, joten jos siinä on kaikki mitä haluaa niin mikäs siinä? 

Mutta sitten samalla tulee mieleen se palautteenjanoamisen kulttuuri, josta jo joskus kirjoitin. Voin kuvitella, että pieniinkin kommentteihin jää helposti koukkuun, enkä tiedä kuinka hyvä juttu se on. "Aah, rakastan" kommentit voivat myös vahvistaa egoa ja tehdä vaikeammaksi ottaa vastaan maltillisempiakin kriittisiä kommentteja. Oman ehkäpä haperon itsevarmuuden takana on ne kaikki ylistävät tai ihannoivat kommentit, joilla voi todistella huonojakin juttuja omassa kirjoituksessa. Kaiken kaikkiaan on aika huono juttu, että monissa wattpadin top-tarinoissa on juuri näitä paskoja trooppeja kuten kidnappaus ja lisäksi vielä huonoa oikeinkirjoitusta. Wattpad on alusta joka voi hyvinkin toimia kaikukammiona ja vahvistaa juttuja jotka olisi hyvä jättää menneisyyteen ja siihen "vähemmän tietäväiseen ja non-woke" aikakauteen. Tai siis että, edelleenhän My Immortal on kuuluisa legendaarisesta kamaluudestaan, ja sitä ylistetään ironisesti kulttuurisena perintökohteena, (en muista olenko koskaan lukenut sitä, mahtaako olla kyseenalaista onko se nuoren teinin cringe-vaiheessa kirjoittama tarina vai jopa jollain lailla ironinen?) mutta se että nuorten lukijoiden kaikki initiation tarinat fanfiction-hoodiin olisivat/ovat My Immortalin veroisia? Hmm. 

Tavallaan rakastan myös Trapped In a Island with Josh Hutcherson tarinaa, koska olen oppinut jotain Tylypahkoista ja palautteenantamisesta. Siinä on niin paljon mahtavaa potentiaalia ja innovatiivisia juttuja mitkä on kehumisen arvoisia, mutta samaan aikaan, tuleeko kirjoittaja koskaan kehittymään wattpadissä? Kehujen rinnalla olisi paljon neuvoja mitä haluaisi antaa. Onko tämä jotain hybristä vaaai..? 

Mutta siis. Nämähän on asioita joita tiedetään kun mennään lukemaan tai kirjoittamaan Wattpadiin. Tuskin kukaan enää aloittaa tarinaa wattpadissä ajatellen, että haen nyt laatukirjallisuutta tai tästä julkaisen kirjan (mitä ei muutenkaan kannata tehdä jos haluaa julkaista tekstinsä, kustantajathan näkee ilmaisen lukukokemuksen netissä huonona kirjan markkinoille, koska sen sijaan että ostaisi kirjan niin sen voi lukea ilmaiseksi. jotkuhan tietty haluis fanficitkin kirjoina hyllylle mutta. i digress.) Ja sinnehän voi kirjoittaa englanniksi vaikkei vielä hallitsisi englantia, niin kirjoitusvirheet ovat ymmärrettäviäkin, niin kuin muillakin sivuilla. Vihaan kyllä myös sitä, miten nää sivustot vahvistaa juuri sellaista englannin ihannointia. :) no language is inherently better than the other.... en tiiä oonko lipunut nyt ironiasta enemmän mummo äikänope moodiin. ja varsinkin koska kirjoitan ite tosi paljon englanniksi ja ehkä 70% luetuista kirjoista luen englanniksi. en silti kutsu sitä tekopyhyydeksi. ja finglishiäkin voi kirjoittaa jos tunnustaa ja tiedostaa että vihaa sitä. right?

Jaaha, pakko palata esseen ja aikuisten maailman pariin. En ole ottanut nyt yhtään enempää selkoa ajatuksista, mutta ainakin Nicholsonin video oli herkkupala (treat). 


 - jack frost <3 me | Kommentit (1)Kommentoi



päivänpolttava aihe
16.10.2019 22:23 | miten tässä näin kävi

Vuosisadan polttava aihe? Ihmiselämän polttava aihe? Tuli vahingossa filosofinen otsikko :D Kiitos salaiselle ihailijalle ;) aiheesta, intouduin kirjoittamaan pitkällisemmin omista ilmastoeettisistä teoista tai toiminnasta. Lähdin aluksi vaan kirjoittelemaan ja sitten venähti, sen varmaan huomaa tekstistä. Ajattelin kuitenkin että ihan aiheellista laittaa tänne, mainitsen kuitenkin ilmastonmuutoksen koko ajan ja jos jotain miettii pakonomaisesti niin yleensä siitä myös haluaa puhua, niin purin nyt tänne kaikkia omia ajatuksia. 

Nää ilmastonmuutosasiat ja omassa elämässä tehtävät valinnat on kyllä tosi tosi tosi vaikeita. Tuntuu että monissa valinnoissa kaikilla asioilla on kaksi puolta, yritykset jallittaa vaan ympäristömerkeillä ja muutenkin kun erilaisia merkkejä on miljoona niin koita siinä sitten valita, haluatko ostaa FairTradeä vai kotimaista vai ympäristömerkittyä jnejne. Olen itse ottanut sellasen asenteen, että en henkilökohtaisesti ole vastuussa ilmastonmuutoksesta, vaan isot toimijat on, mutta yritän silti toimia ekologisesti, siis etten anna itelleni tällä tekosyytä olla tekemättä mitään. Ja tää vastuujuttukin on tullut sen jälkeen kun keväällä olin niin pahasti masentunut että kaikki uudet uutiset - jotka on niin usein kohdistettu yksittäiseen kuluttajaan (”laske ilmastopäästösi”, ”näin monta kananmunaa saat syödä kuussa”) niiden todellisten vaikuttajien sijaan - johti uuteen syöksykierteeseen. Oli pakko todeta että täytyy antaa itelleen vähän armoa. Jotkut on kyllä eri mieltä, enkä sano että tää mun asenne olis oikea. Joillekin uutisten ja muiden kanssa selviäminen voi myös tulla helpommin.

Kesti hetki oikeesti miettiä, että niin, mitä mä henk koht teen ilmastonmuutoksen eteen :D En just oo asettanu itelleni mitään ylittämättömiä rajoja, mitä ehkä ois pitänyt, mutta kyllä mä valinnoissa mietin asiaa, juuri sen ahdistuksen ja syyllisyyden takia. (Ilmastonmuutos ja syyllisyys on muuten tosi mielenkiintoinen aihe, tästä oli puhetta yhellä kurssilla millä olin.) Syön harvemmin lihaa ja enenevästi muutenkin kasvisruokia, ostan harvoin vaatteita ja yritän ostaa ekologisempia materiaaleja tai edes ekologisemmin tuotettuja merkkejä. Ne on kyllä usein harmittavan kalliita, mutta oon silti tsiigaillut Reformationin tuotteita ja Asoksella pistän ”sustainable” ja ”recycled” suodattimet päälle. H&M:llä on myös joku ekologinen linja, mutta ainakin joku sanoi ettei se vastaa nimeään. Netistä löytyy kyllä mittavasti listoja ekologisista brändeistä, mutta monet niistä on Amerikkaan sijoittuneita, jolloin on vaikea tilata mitään tullien ja arvonlisäveron takia. Ja en ole vielä perehtynyt siihen, mitä kierrätetty muoti oikeastaan tarkoittaa, sillä jossain luki, että kierrätetty muovi tuottaa oikeastaan enemmän päästöjä kuin uusi muovi, ja suurin osa vaatemateriaaleistahan on sitä muovia. Niinkin paljon, että vaikea kuvitella mitä sitten ostaa kun suljetaan polyesterit pois. Villaa, hamppua, puuvillaa ja pellavaa. Ja sitten on näitä brändejä, jotka käyttävät polyesteriä, mutta tekevät vaatteita vain tilauksesta, niin ei jää ylijäämätuotteita joita sitten Burberryn tapaan poltettaisiin massiivisissa keoissa. 

Syömisvalinnat on myös samanlainen viidakko. Sitä ei ole kiistäminen, että lihaa ja karjatuotteita pitäisi syödä vähemmän, ja ainakin sen mukaan mitä olen lukenut, korvaavien tuotteiden tuominen muualta maailmasta ei ole isokaan haitta. Varmaan juuri siksi, että lentokoneita lentää muutenkin, niin lisäpäästöjä ei ikään kuin synny, kun lastia pistetään vähän lisää. Mutta en taas ole varma siitä, miten tulisi suhtautua vaikka soijaan, varsinkin kun vaikka Amazonin alueella metsää raivataan juuri soijan kasvattamista varten (siis karjankasvatuksen lisäksi). Onko meidän soija sitten sitä samaa? (Tähän varmaan löytyisi helppo vastaus jostain netistä.) Käsitykseni mukaan lihantuotannossa suurimmat päästöt syntyvät naudoista, jotka märehtiessään vapauttavat kaasuja ilmakehään. Epäilemättä myös lihan prosessoinnissa syntyy päästöjä, mutta olisiko vastaus siis yksinkertaisesti karjan kasvatuksen vähentäminen? Mikä olisi mielestäni kasvattajien tai päätöstentekijöiden käsissä, niin kuin kaikki tässä kohtaa, mutta sitten taas näiden tilojenhoitajien eläminen riippuu ihmisten lihansyönnistä, niin ei sitä ihan noin vain lopetetakaan, vaikka miettisikin ilmastonmuutosta. Lihansyönti on myös edelleen tasaisesti kasvussa, vaikka kasvissyönti on niin kovasti lisääntynyt, siis kai ihan Suomessa. Onko tähän sitten syynä populaation lisääntyminen vai mikä? Jotenkin mitä enemmän luen ymmärtääkseni, sitä vähemmän ymmärrän ja sitä monimutkaisemmalta kaikki tuntuu. Ehkä olisi hyvä ottaa ultimatum ja ryhtyä vegaaniksi, mutta kaikki kasvistuotteetkaan eivät ole luotettavia, esimerkiksi Plantin vispikermassa on käytetty palmuöljyä/rasvaa, mikä on tietenkin leimattu pahimmaksi rikokseksi mitä tulee ekologisuuteen, ja palmuöljy sademetsien ja uhanalaisten lajien, kuten orankien, tuhoajaksi. (En pääse yli siitä mainoksesta, jossa kritisoitiin KitKatia ja tyyppi puraisi orankin sormea, hyyyh.) Mutta sitten samaan aikaan sitä samaa palmuöljyä on jo joka paikassa, vaikkapa melkein kaikissa Fazerin suklaatuotteissa, joista mun on tosi vaikea luopua. Puhumattakaan kauneustuotteista ja ties mistä. 

Joten tässä kohtaa olo on tosiaan se, että mitäs sitä yksi ihminen valinnoillaan tekee, kun joka tapauksessa jostain löytyy eettinen ongelma-aines tai puoli, joka tekee asian ristiriitaiseksi. Ja jos puhutaan esim Fazerista niin suklaahan tekee elämän elämisen arvoiseksi, pitäisikö niistäkin tällaisen voimattoman ihmisen luopua. Kierrätän myös, mutta unohtelen silti laturinjohtoja seinään vaikka puhelin on jo mukana. Ja minäkin olen lentänyt tänä vuonna, tosin nyt kun oli se ilmastokurssi ja siellä puhuttiin aika paljon lentämisestä, niin oon alkanut miettiä että tästä lähin voisin käyttää laivaa ja junaa (tosin joku sanoi jotain laivastakin että on yhtä suuri päästönlähde kuin lentäminen, mutta en ole perehtynyt asiaan että onko totta vai vaan lentämisen puolustelua). 

Lentäminen on ehkä se isoin aihe, mikä ilmastonmuutokseen jo liitetään ja josta eniten ihmiset tuntee syyllisyyttä. Varmuuden vuoksi tässäkin sanon että en siis tuomitse tai arvostele lentämistä, tai pikemminkin ihmisiä jotka lentää. Ymmärrän tunteen, että tuntee ittensä onnelliseks vaan sillon kun on matkalla, ja monet tutuista on sanonut samaa. Tää johtaakin siihen, että koko kulttuuria ja yhteiskuntaa pitäis muuttaa, jos ihmiset kerran tuntee olonsa vapaiksi vaan matkalla ja lomalla. Koska sitähän se on kun on matkalla, että on jossain aivan muualla kun siellä missä pitää koko ajan tehä jotain ja stressata siitä ja tästä tehtävästä ja maksusta ja sähköpostista ja tapaamisesta. Tehtävälista harvemmin seuraa matkalle, vaikka ala-asteen opettajat yrittikin sanoa että ”muistakaa tehdä läksyjä matkalla!” (as if). Lontoossa mullakin oli tosi kevyt ja onnellinen olo, sai tehdä juuri niitä asioita kun halusi (sekin harvinaista) ja olla jotenkin hirveen vapaa. Tästä päästään siihen, että kapitalismi on kaiken pahan alku ja juuri, vaikka siihen päästään kyllä joka asiasta tässä tekstissä. 

Mulla ehkä kyse on just siitä, että kun on niin ahdistunut tästä aiheesta, niin mittari alkaa olla niin täynnä että lentäminen toisi liian kovan syyllisyyden (mikä saattaa olla paha juttu jos haluan suunnata jonnekin kansainväliseen työhön esim EU:ssa lolz). Mutta mulle tää ei olekaan niin kauheen vaikea valinta, koska oon aika kotikissa enkä muutenkaan halua vaikka Amerikkaan, ja Eurooppaan pääsee aika kivasti junilla ja muilla. Ja niin, sekin merkkaa ettei autoile joka paikkaan. Kertoo mun herkistymisestä, että vituttaa tosi paljon jos nään illalla mopoauton joka on tyhjäkäynnillä tosi kauan. Tosin mopoautojen nyt on kautta aikain havaittu aiheuttavan vittuuntumista. 

Tää venyy kyllä nyt ihan törkeen pitkäksi mutta jatketaan vielä vähän. Ajattelisin että tärkeintä mun omassa toiminnassa on se, että yritän levittää tietoa. Mun instagram on hirmu pieni, mutta laitan sinne stooreihin ilmastonmuutoksesta ja ainakin oon jollain lailla tavoittanu ihmisiä, koska työkaveri sanoi että ”ohittaa aina ne mun ärsyttävät ilmastojutut” ja pomo vertasi (minuun katsoen) ilmastoaktivisteja ”raivostuttaviin naakkoihin, jotka ei koskaan ole hiljaa” :) No en tiiä onko tää onnistunutta tavoittamista, mutta silti, yritän parhaani. Weheartitissa mulla on myös vahingossa joku 13 000 seuraajaa kahvi-kokoelmassa, ja tungen sinnekin sitten aina jotain ilmastojuttuja, mutta luulen kyllä että ne on kaikki todellisuudessa jotain nukkuvia tilejä :d Nojoo, sitten yritän puhua tutuille, vaikka tää on tosiaan aivan sairaan arka aihe, siis aivan naurettavan arka. Usein en tarkoita kritisoida ketään, mutta jotenkin tää aihe on niin syyllisyyttä aiheuttava ettei voi puhuakaan. Mikä on hauskaa koska ”ilmastoaktivistina” (mikä ihmeen ilmastoaktivisti, teen itse ihan liian vähän että voisi kutsua aktivistiksi) minä, tai siis tämä yleinen ilmastoaktivisti, on aina se ilonpilaaja, ei se syy, eli ilmastonmuutos. 

Nojoo. Olen osallistunut vasta yhteen ilmastomarssiin, koska nehän on perjantaisin ja oon töissä, enkä kuitenkaan ole näköjään niin omistautunut että uhraisin palkan tai työpaikan sen eteen, hassua. Täähän on tää monen kuluttajaan kohdistettavan fokuksen ongelma; kun puntarissa on oikeasti oma hyvinvointi tai elinkeino tai mikä tahansa, on vaikea tehdä niitä ekologisia valintoja ja tekoja. Vaikka tietysti ilmastonmuutos asettaa kaiken hyvinvoinnin vaakalaudalle, mutta silti tää on sellainen ansa, missä kaikki on jumissa. (Kapitalismiiii....) Ilmastomarsseissa on kuitenkin kiva se, että näkee miten moni muukin miettii asiaa, ettei sen kanssa ole yksin. Vaikka instassa seuraankin ilmastovaikuttajia, paikan päällä oli silti kiva nähdä että niinkin pienellä paikkakunnalla riitti porukkaa mukaan. Ja joissain isoissa kaupungeissahan on ollut ihan järjettömästi väkeä. Mikä tässä masentaa on se, että mitään muutosta ei näytä tapahtuvan, ei YK:n ilmastokokouksessa, ei EU:ssa, ei meidän omassa hallituksessa. Ja kuten meidän ilmastokurssin (söpö ranskalainen) opettaja sanoi, tässä kohtaa ilmastonmuutosta ei enää pysty estämään, me tullaan kohtaamaan seuraukset joka tapauksessa. Silti toivoisi, että edes jotain pystyisi tekemään, jotkin elinolosuhteet mahdollistamaan, mutta mitään ei tapahdu, tai kaikki jatkaa tapahtumistaan samoin kuin ennenkin. Mietin välillä, missä kohtaa tapahtuu se murros, että asia pulpahtaa pinnalle, Iltalehdessä ei luekaan enää "HELLE HELLII SYYSKUUSSA" vaan... jotain aivan kamalaa, koska jotain aivan mahdottoman kamalaahan sen näköjään täytyy olla, että muutos tapahtuu, nyt ollaan jo niin pitkällä. 

Lopuksi vielä: se, ettei tee joka asiaa niin kuin ”kuuluisi”, siis kierrätä, ole vegaani, lakkaa lentämästä, luovu muovista ja kännykän käytöstä (koska datatornithan on myös tosi suuria päästöntuottajia, mutta väittäisin että ongelman ratkaisu kuuluu omistajille eikä meille netin/kännykän käyttäjille lakata käyttämästä) jne jne, ei aseta vaakalaudalle ihmistä ilmastotietoisena tai -aktiivina. Jos joku sanoo ”no olipas tyhmää siltä aktivistilta lähteä tänne opiskelemaan, sehän sitten itse käytti lentokonetta ja tuotti päästöjä” (btw, hän tuli junalla), se kertoo enemmän puhujan omista teoista. Kukaan tässä maailmassa ei ole täydellinen ja jonkun toisen toimintaa ei voi käyttää tekosyynä oman toiminnan puutteelle. Ilmastoaktivistit (tai ilmastotietoiset, kauhean iso sana toi ilmastoaktivisti) eivät yksin ole vastuussa tämän asian kantamisesta. 


 - miten tässä näin kävi | Kommentit (1)Kommentoi



tilannepäivitys
15.10.2019 18:16 | kirjoittaja

Onpas virallinen otsikko, mutta tällä mennään. Se saattaa ehkä ohjata ajatuksia suntuubin loppuun ja sivunvaihtoon, mutta ei, en ole ajatellutkaan asiaa. Ehkä jouluna, kun on vähän aikaa lomailla? Hah. 

Tällä hetkellä on niin kutsuttu periodiviikko, ja tekemistä olisi jonkin verran, mutta ei pahasti, uskoisin. Tai tekemistä olisi, mutta niitä voi vielä siirtää jonkin verran. Ajattelin oikeasti pitää vähän lomaa, kun kohta taas paahdetaan kunnolla. Viikko alkoi aivan älyttömän hyvillä fiiliksillä, näin hyvä olo ollut viimeksi varmaan elokuussa, mikä on oikeastaan hassua, koska molempiin on ollut erilaisia syitä. Elokuussa "kesä"kurssit olivat aivan mahtavia, aiheet oli juuri sellaisia joita rakastan ja rakastan opiskelua, ja oli ihanaa tutustua vaihtareihin ja muutama kaverikin jäi, I think, vaikka yksi on ghostannut viestejä nyt jonkun aikaa. Ja elokuussakin oli kuitenkin lomaa kahden viikon intensiiviputken jälkeen samalla kun yritti vääntää esseetä. Menin ystävälle juuri oikeaan aikaan punkkaamaan kolmeksi yöksi, sillä sai muuta ajateltavaa Amazonin uutisten ohelle, muuten olisi voinut masentua pahasti. Se oli omituista, ahdisti tosi paljon, mutta samaan aikaan siitä selvisi jotenkin tosi hyvin. Ja tuolloin oli lukuputki vielä päällä niin luin kirjojakin matkalla, ja kävin antikvariaatissa, käytiin päiväretkellä Turun kasvitieteellisessä ja pelattiin. 

Ei ollut tarkoitus alkaa näin pitkällisesti selostaa mutta tähän mentiin, niin kerrataan sitten. Tähän vuodenaikaan on mukavan kylmä, ja ilmastonmuutoksen ehtii välillä jopa unohtaa. Mietin sitä muidenkin edestä, niin sallin itselleni nyt sen, että välillä unohdan, ja jopa välttelen sen miettimistä. Nytkin työnnän ne ajatukset pois, jos ne yrittävät lähteä liian pitkälle. Olen pelannut Assassin's Creed Odysseiaa ja siinä on kyllä ihania maisemia ja luontoa ja arkkitehtuuria, ja tosi usein saan itseni kiinni ajattelemasta että "tällaista on ollut" ja "tämäkin luonto tuhoutuu" ja kaikkea sellaista, mikä nyt näin kirjoitettuna kuulostaa vähän naurettavalta mutta on ihan kuolemanvakavia ja nostalgisen haikeita ajatuksia. Se on kyllä jännä, miten ilmastonmuutoksen ajatteluun liittyy niin hirvittävän vahvasti nostalgia asioista, joille ei edes vielä ole tapahtunut mitään. Tuntuu että täytyy arvostaa kaikkea nyt, tässä hetkessä, ennen kuin se on poissa. 

Niin, ehkä onnellisuudelle antaa tähän vuodenaikaan tilaa se, että aivokapasiteettia vapautuu tästä aiheesta. Toisaalta hassua, koska nythän ovat illat jo pimeitä ja tällöin pitäisi juuri kaamosmasennuksen iskeä. Kohta alkaa kuukautiset (ehkä too much information) joten mielialat vaihtelevat, ja nyt kun on hyvä olla niin ehkä myös unohdan kaikki ne ajat, kun on ollut huono olla. Viime aikoina kyllä ei ole kauheasti ehtinyt ajattelemaan, joten en usko että on ollut pahoja aikoja. Pari hetkeä, mutta ne on menneet nopeasti ohi. Viikko tosiaan alkoi hyvin, yllättäen ottaen huomioon että eilen oli aikainen herätys kun työmiehet saapuivat aloittamaan vesivahinkoremonttia. Piti mennä kirjastoon heti aamusta tekemään tehtäviä, mutta remontin alun takia äiti ei mennytkään heti töihin ja mentiin sitten yhdessä aamukahville, mikä on todella, todella harvinaista, ja siksi olikin niin ihanaa, vaikka istuttiin ehkä vartti. Sen jälkeen menin tosiaan sinne kirjastoon, sain jotain aikaiseksi, ja iltapäivällä tapasin isää ja pikkuveljeä, joka oli syyslomalla päässyt käymään kaupungissa. Ollaan nähty viimeksi kesällä, ja se oli taas jo aikuistunut ja niin tyylikäs, komea ja ihana, yhyy. (Kuusi vuotta ikäeroa eikä olla koskaan varsinaisesti asuttu samassa talossa. Ettei vaikuttaisi oudolta.) Joskus tuntuu, että niiden kahden kanssa itsen täytyy aina olla se, joka kantaa keskustelun, mutta nyt meni jotenkin tosi mukavasti, niin jäi tietysti hyvä mieli. Sen jälkeen junalla kotiin, junalla luin pari New Yorkerin artikkelia ja kuuntelin musiikkia. Life is good.

Sitten tietenkin menetin itsehillinnän ja pelasin neljään asti yöllä. Mutta ihan hyvä mieli tänäänkin. Tarkoitus olisi vielä lukea eteenpäin kirjaa, etten putoaisi Goodreadsin lukutavoitteesta jälkeen. Ja olisi pari juttua, mitkä olisi hyvä tehdä. Sain toiselta kesäkurssin opettajalta (ihana ranskalainen) innostavaa palautetta esseestä, ja hän neuvoi hieman hiomaan sitä ja ottamaan yhteyttä yhteen tiedejulkaisuun että saisi sen julkaistuksi. Aihe oli kuitenkin juuri Amazonin paloon liittyvä ja tuntuu, että mitä enemmän aikaa kuluu, sitä epäajankohtaisemmaksi koko essee muuttuu, mutta en vain yksin saa aikaiseksi. Yritän värvätä äidin katsomaan julkaisun sivua, jos ottaisi yhteyttä, olisiko essee ylipäätään mahdollista julkaista. Sitten se olisi ikään kuin kiveen hakattu ja pitäisi tehdä se työ. 

Lisäksi olisi kiva kirjotiella uusi artikkeli/mielipidekirjoitus/kolumni mikä lie muutaman tutun blogilehteen, varsinkin kun sen puolelta on muidenkin kirjoittajien osalta ollut aika hiljaista koulujen alun jälkeen, mutta... Pitäisi vaan ottaa se asiaksi, viimeksi teksti syntyi yhden yön aikana kun aihe oli tarpeeksi raivostuttava, mutta kyllä samanlaisia aiheita varmaan löytyisi jos etsisi. Ja pitäisi korvat ja silmät auki ajankohtaisten juttujen osalta. 

Joo-o. Pleikkari on kiva, mutta kyllä se vetää pois tietokoneen, kirjoittamisen ja lukemisen äärestä. Ehkä se uutuudenviehätys vielä joskus häipyy. 


 - kirjoittaja | Kommentit (1)Kommentoi
 1  2  3  4  5  6  7  8  >



RSS

©2020 Footprints - suntuubi.com