Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Kipinä

Kenelläkään ei ole tarpeeksi hyvää muistia ollakseen onnistunut valehtelija. Niin ne saivat minut kiinni. Kerroin tarinan uudestaan ja uudestaan. Hän oli juonut. Yleensä hän ei ollut uhkaava, mutta hän oli juonut, ja rupesi lyömään. Yritin paeta. Hänellä oli ase. Horjahdin kohti keittiön tasoa ja nappasin ensimmäisen esineen, joka sattui olemaan veitsi. Yritin vain puolustautua. 

Opettelin tarinan ulkoa, kymmenillä eri tavoilla, etten kertoisi sitä joka kerta samalla tavalla. En tiennyt mitä tein, sanoin. Asiat alkoivat muuttua hämäräksi. En tiedä mitä yritin saada käsiini, ja seuraavaksi hän oli jo maassa. Se veri, ja ilme… Voi Luoja… Ja; tuskin ehdin ajatella mitään muuta kuin että kohta hän iskisi, kun olin jo tehnyt sen. Toivoin pääseväni elävänä pois. Hän oli niin hurjana. Yleensä hän ei tehnyt mitään sellaista, mutta hän oli ottanut muutaman lasillisen. Jo ennen kuin tulin kotiin. Hän joi niin harvoin, mutta nyt hän oli ottanut muutaman.

Minulta kyseltiin kaikki mahdollinen. Aloin jo menettää muistikuvan siitä, mikä oli totta ja mikä ei. Muistia voi huijata, etenkin ohjatuilla kysymyksillä, joita minä, joita me ohjasimme heidät kysymään. Oliko hän aiemmin ollut väkivaltainen? Ei, ei, tai harvoin, vain silloin kun hän oli humalassa. Ei sitä hänestä olisi edes uskonut. Mikä esine hänellä oli kädessään? Ensin ei mitään, ja sitten… hän otti viskipullon käteensä, hän oli juonut. Ajattelin, että hän särkisi sen päähäni. Entä kun otit veitsen käteesi, mitä ajattelit? Mitä ajattelin? En ajatellut mitään, en tiennyt että se oli veitsi. En ajatellut mitään, kuin että hän särkisi pullon päähäni. 

Osasin kaiken. En voinut kertoa, mitä todellisuudessa oli tapahtunut. Margaret oli tiukasti ohjannut, mitä tehdä, mitä sanoa ja käskenyt pysymään hiljaa lopusta. Jos totuus tulisi ilmi, hänen uransa olisi lopussaan. Koko maa oli hyvin herkässä tilassa, pienikin epätasapaino voisi romahduttaa kaiken, kaiken minkä eteen hän oli tehnyt työtään. Puhkeaisi mellakoita, häviäisimme etulyöntiasemia, yksikin tapaus riittäisi käytettäväksi meitä vastaan. Miehet olivat jo valmiita laatimaan lakeja. Olisi pysyttävä hiljaa, ettei Margaretin nimi tahrautuisi mukanani. Ratkaistava tämä mahdollisimman vähin äänin. 

Mutta miten pysyä hiljaa sellaisesta, mitä ei ollut tapahtunut? Ei ollut mitään, mistä olla hiljaa. Paitsi silloin, kun makasin illalla sängyssä, ja mietin, mitä olin tehnyt. Mitä hän ei ollut tehnyt - mutta enemmän sitä, mitä minä olin tehnyt. Miten hänellä ei ollut mitään kädessään, miten hän kävi vastaani sanoin ja uhin, ja jotakin nousi sisälläni. Kuin happo, kiehuva ja kupliva, ja tartuin veitseen siinä leipälaudan vieressä, täynnä kuivuneita leivänmuruja. Se ei ollut tapahtunut, mutta se tappava, sisäinen kiehuva raivo… Makasin sängyssä ja poltin ajatusta mielessäni pitäen yllä liekkiä lampussa, jonka olisi pitänyt ajat sitten sihistä, savuta ja sammua. 

Ja se oli ansani. Olin jo aiemmin seonnut sanoissani, monestikin, mutta sen saattoi laittaa muistin ja ohjailun piikkiin. Kysymyksiä oltiin kysytty niin kymmenittäin, miten minä enää voisin muistaa niin yksityiskohtia, oliko hän juonut kotona vai baarissa, oliko hän humalassa vai hiprakassa, kuten ruumiinavauksen mukaan.

Mutta mitä ajattelit, kun tartuit veitseen? Kaikki ne kasvot minua kohti sulautuivat yhdeksi massaksi, ja mietin mitä tapahtuisi, jos se raivo, osakaan siitä valtaisi minut nyt. Paljon riippui minusta. Saisiko Margaret ajettua asiaansa ja parannettua tyttöjen asemaa. Meidän kaikkien asemaa. Margaretilla oli valtaa, enkä voisi tehdä mitään sabotoidakseni sitä. Oli vastattava rauhallisesti, katuvaisesti, säyseästi.

Mutta mitä jos tilanne olisi päinvastainen? Jos minä olisin kuolleena hänen tilallaan? Mitä hänen olisi oikeus sanoa? Olisiko hänellä lupa itkeä ja raivota, syyttää minua rikkeistä häntä vastaan, kun minun suuni oli suljettu? Tekisikö hän itselleen ja kaikille naisille hallaa syytämällä kipinän suustaan? Tunsin vaarallisen läikähdyksen siinä liekissä, jota olin sisälläni elätellyt. Se tiesi, että vastaus oli kyllä, ja ei. Ajattelin sen illan kuplivaa raivoa, ajattelin ja vastasin: ajattelin vihdoin puolustautuvani miestä vastaan. Ja se oli ansani, ja kipinäni.

©2019 Footprints - suntuubi.com