Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Kokeilujakso

Täytin 30 vuotta ja asuin pienessä, mukavassa asunnossa keskellä kaupunkia, asunnossa, jonka pinnat täyttyivät noen kaltaisella kaupunkipölyllä, jos ikkunaa piti auki yli 30 minuuttia. Keräsin samanikäisiä ystäviä ja kävin brunsseilla, iltapäiväkahveilla. Kävelin puistopolkuja itsekseni, valvoin yöllä yli yhden. Tein joka päivä spagettia ja pestoa, katsoin kokonaisen telkkarisarjan kausineen viikossa. Suklaata söin joka päivä.

Maksoin myös laskuja, ja ymmärsin, ettei rahaa jäänyt brunsseilta mihinkään muuhun. Siksi söin joka päivä spagettia ja pestoa, jotka alkoivat jo maistua puulta. Hampaat menivät rikki suklaasta, ja piti käydä paikkaamassa ne - ensin julkisella, ja lopulta yksityisellä hammaslääkärillä, kun ensimmäinen paikkaus ei auttanut. Minulle jäi velkaa, asunto alkoi tuntua ahdistavalta, noki ei lähtenyt enää sohvasta.

Kun olin jo jatkuvasti makuulla sängyssä, päästen ylös vain joka toinen päivä, odotettu hetki saapui. Päivä, jolloin kampasin hiukseni, laitoin siistit vaatteet, ja siivosin asunnon, heitin sohvan pois. Kun astelin kiviset portaat ja sisään valtavista kaariovista, tunsin helpotusta.

"Hyvä neuvosto", aloitin verkkaisesti, ja nyökkäsin edessäni levittäytyvän pöydän jäsenille. "Perusteellisen taustatyön, kokeilun ja harkinnan jälkeen, olen tullut siihen tulokseen, ettei aikuisuus ole minua varten", korotin ääneni. Vedin syvään henkeä. ”Kiitos mahdollisuudesta."

Poika pöydän keskellä, korotetulla istuimella, nyökkäsi. Hän kumartui pöydän ylle, raapusti asiakirjan kalliilla kuulakärkikynällä, asetti sen pöydälle linjaan puun reunan kanssa, ja taitteli paperin lennokiksi. Nappasin sen ilmasta.

Suoristin lapun auki, ja hymyilin, kun näin päätöksen. Taakka tuntui katoavan harteiltani, alas painavan kuorman sijaan jokin veti minua nyt ylöspäin, kuin voisin lentää.

Ja minä lensin, suorinta tietä Mikä-Mikä-Maahan.

©2019 Footprints - suntuubi.com