Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Keittiön ylälaatikko

tai Kokoelmiin kuulumattomat, ainakin tällä hetkellä irralliset kipaleet

luovuus

väljähtänyttä siideriä ikkunalaudalla, lämmennyt mangomehu
tyhjä valkoisuus, kyllä te tiedätte
mietin, koska se hävisi
luovuus

kaikki on hyvin, se on tärkeintä, kaikki on
enää pieniä epätoivon väreitä, ei, ei tyynyyn kadonneita pisaroita
eikä tyhjyyttä
vaikka ehkä vähän sen kaipausta, mitä en vielä tunne. 
mutta
"kaikki on hyvin"

se on tärkeintä, eikö niin? vaikka luovuuden kustannuksella
onko se? tärkeintä
vai onko se 
se kaipaus

täytyykö olla masentunut ollakseen luova
ollakseen kirjailija, runoilija, punoilija
taiteilija, vaikuttava
kasvaako ruukuissa kukkia?
ikkunalaudalla

huomiota

tanssitaan reunoilla
ei katsota silmiin, ainakaan samaan aikaan
samaa mieltä, mutta ei suoraan toisillemme puhuta
sitten, oletko sä jo nähnyt sen?
ujoa flirttailua, vai onko se vain kuvittelua
mä käännän katseen, ei niin paljon kiinnosta

mutta kotona
hymyilyttää vähän

jalanjälkiä

viime hetkessä saavun
maalle epävarmalle
kaikki muut jo menneet
tehneet askelillaan urat 
jättäneet
minä seuraan, mutta se ei riitä
hetki löi, askeleet
urat asettuneet.

lumi niille laskeutuu.

Korttipeli

Me pelaamme 
valepaskaa
vaihtaessamme tietoja

Tunnemme toisemme
tiedämme että fuskaat
Emme nosta.

Peli on tuttu, 
peli elämän. 

Kuka elää, kuka kuolee
Kuka näppejään nuolee?

Kortit ovat sekä meidän
että heidän.

Valta meidän.
Emmekä edes pelaa, 
emme todella.

Minun korttini ovat puhtaat
sinun likaiset
valheille pinotut

Tiedän sen, enkä nosta.

(Tajunnanvirtaruno)

Toki jos haluat niin voin mutta en mielelläni kuitenkaan sillä aamu on valkea ja verhojen läpi suodattuu paistetta paistetta jonka läpi kuulen kuinka kuljet halki huoneen ja palaat takaisin ja kuljet läpi huoneen ja pelkään mitä jos et tulekaan tai mitä jos tulet ja en tiedä mitä haluan sillä aamu on valkea vaikken koskaan ole nähnyt sinua ulkona en näe mitään portaissa ja silti pelkään onko ulkona valkea

A state of being

Coffee runs in my veins:
I am woke AF
and as dry
as a tic-tac

Ajatus

Kello kolme yöllä
mut en tappiota myönnä
aamu saa vastaansa minut

A Thought

It’s age that scares me
That’s how it goes I guess

First one fears age
One fleeting moment, death

Before age arrives
And death becomes a friend

Unta suokaa, toiveikkaampaa

Huoli kurkkua kuristaa
pientä rintaa puristaa
Auta, nalle, unilelu
Unelma tuo haaveiltu

Lapsi painaa päänsä
Ääntä päästämättä
Ääretön rauha laskeutuu,
Unen maahan havahtuu

Mut viel’ tällä puolen ääriviivaa
Ahdingosta haalenevaa
Arkaa päätä lapsiparan
Narraa muistot valveajan

Ideoiden ulottuvuus

Ne lentävät ilmassa
kuin herhiläiset
kun vihdoin avaan silmäni

Ojennan sormeni
ja nappaan yhden
odotan josko se puhuu
Sitten kirjoitan

Kultanauha

Sisälläni kannan nauhaa
rikkumatonta kultarihmaa
Se lähtee päältä ja käy läpi kaiken
olkapäistä kyynärään
jopa karvat
ja kynnet varpaiden

Rihmaa, kultaa, vaalin,
arvostan
Mut sitä puristaa kun kurkotan
jotain uutta hamuan
ja kuin iskusta, jälleen
painun kokoon, kippuraan
ja luovutan

Näin sitä mennään

Jumala on hylännyt meidät
Sille riitti leikki
Se otti yhden katseen ja sanoi 
”Ei helvetti
Antakaa nyt pieni breikki”

Eikä ihmekään, 
En kiellä että ihmiset tyhmyyttään
Keksi miten kierrättää
Vasta kun oli liian myöhäistä 

Vaikka turha syyttää kierrättäjää
kaksin käsin kahmiva kapitalisti ilman jättää
sitä ainoaa pääomaa mitä ei huoli:
omatunnon ääntä ärhäkkää

Kas kun ne muuttaa
planeetalle siirtoyhdyskuntaan
ja jättää jälkeensä 
rikkuneen maan
Jumala huudahtaa
”Tännekö sieltä tullaan?”

Ota hetki, hengitä

Tämä on ASMR runo
Ota hyvä asento
lausu se ääneen
kuiskaa taikka
liikuta huulia mukana
henkäile
hengitä

Seuraavana vedä sisään
kun puhut
Ja ulos aina toisella rivillä

Sillä se on tärkeintä
Hhhhhhengitä
Ja vedä sisään, ime sanat
hhhhhhengitä ulos
Ja tunne taas kuinka ne kulkevat alas
hhhhhhhhhenkitorvea

Aivan alas asti, palleaan
Joka hhhhitaasti laajenee
Ja sieltä käsiin, sormiin, verisuoniin
Hellästi lämpeneviin
Jätin jo pois turhat toistot, kirjaimet
Huomaat jo, miten hengitetään

Miten usein unohtaakaan
Hengittää, itseään rauhoittaa
Usein sitä vain vetää vain yks, kaks
Henkeä kuin airoja
Jolloin, kuten vene
henki pinnalla pysyy

Ja miten usein ahdistaakaan
Melkein huomaamattaan
Ajatukset, huomen, vaivaa
Hengitystä kuristaa
Ajatusten sijaan runo avaa
Hengähdä hiljaa

Pidä huolta itsestäsi
Hengitä

Old soul

An old woman starts to write a poem
She has nothing to do, she sits at home most days
Though not for tuesdays
When a nurse takes her out of the house

Her wrist throbs, nerves not as they used to be, detrition
Her joints not as they used to be
But nonetheless 

she likes it

She puts the poem online, just because she can
Gets good reviews
She starts to write another one

This goes on, with short, one word reviews coming through every other week or so until
one catches her eye
What young talent! What a pretty face must go 
with such pretty prose!

It was not prose but lyric and she was not young but old.
And that was not an opinion but a fact.

Which made her unexplicably sad
Must she be young to be a good poet? Must she be young at heart and most definitely young by looks?
She felt neither
She was old and she felt it
And she did not want to be young
She wanted to be allowed to be old, valued

me
no offence but
if i met myself i’d fall in love
emotionally intelligent
knowledgeable
and when not 
open to knew information

usually right
usually thinks is right
passionate about the things thinks is right
sometimes gets owned, but that’s life
grudgingly admits and moves on

these are first impressions
lots of bad and lots of good to share
but what matters is this
i trust myself
even if no one else does
i’d fall in love with myself

too

niinköhän

tilasin vaatteita netistä
mutta en sentään ihan päähänpistona
erästä paitaa mietin puoli vuotta
ja joka tapauksessa pidin huolta
että oli kestävää materiaalia tai ei ainakaan muovia
tai ei ainakaan kokonaan muovia

tarvitsin uuden mustan poolopaidan
sellaisia käytin kesät talvet
ainakin silloin kun kesä ja talvi vielä erosivat toisistaan
ja toisaalta kesä oli kylmä

selasin vaihtoehtoja pitkään
muovia muovia muovia
vaihtoehtoja oli vaikea luovia
kunnes löysin
65% polyesteria ja 35% puuvillaa!
miten hienoa

elämässä on pakko tehdä kompromisseja
vaikka ulkona ulkokalusteryhmässä istuessa inhottaa
kuulla kaasuttelut kesäillassa
on tuokin turhamaista
tappaa nyt koko ihmiskunta näyttämisen halusta

ja silti ajan itsekin autoa
vaikka harvoin ja ehkä pakosta
eihän muita vaihtoehtoja ole tarjolla

niin, eihän vaihtoehtoja ole

usko

minua tuli vastaan lähetyssaarnaaja kun nojasin autonsivuun ja odotin äitiä
tai ei voi varmaan sanoa lähetyssaarnaajaksi kun kyse on kaupungista
sellainen moderni lähetyssaarnaaja
jonka uudet käännytettävät ovat kolonisoitavien alkuperäisasukkaiden sijaan uskon tarpeen hylänneitä pettureita

uskotko jumalaan? hän kysyi oitis
en valitettavasti, vastasin mutkitta
olin kohtelias ihminen ja tiesin tuottavani hänelle pettymyksen
siitä valittelu
en tosiasiassa ollut siitä pahoillani
mutta heti vastattuani huomasin ettei se ollutkaan pettymys
hänellä oli nyt tarkoitus
vähän vihainen sellainen

aika suoraan sen sanoit, hän sanoi
no, en viitsinyt valehdellakaan
ai mitä? katu on meluisa
niin että en viitsinyt valehdellakaan
hetki on aika vaivaantunut, ainakin minulle
miksi et usko? alkaa kuulustelu

mietin, niin, miksi en, en nyt vain
jotain siellä on taustalla
ripaus etuoikeutettujen ylimielisyyttä
koska tiedän paremmin
vähän suurempi osa vastenmielisyyttä
olenhan nainen, olenhan myötätuntoinen

nyt täytyy mennä, valehtelen, tosin vain puoliksi
mieluummin puoliksi kuin valehtelen

wish upon a fairy

When I was a child
I used to dream of the future
I just now remember I even prayed
But more importantly wished it
from fairies, 
to be beautiful

What a struggle to be young!
Not long ago I met an old acquintance in a mall
A sister of a friend
Long lost
She greeted me the second time we passed

And what an odd thing to be recognized!
I of course recognized her almost immediately
Somehow I still thought she’d pass by
Without seeing me
To oneself one’s face is somehow removed
from identity

It had been years after all,
at least ten
I was changed
I would be unrecognizable
But alas!

After thinking about it, I felt joy
She had recognized me as that little girl I’d been
And I’d been a much prettier little girl
Than ever teen or adult
So there was still some of that in me
Enough to recognize

That was the source of joy,
of being connected to that gone prettiness.
What would my child-me think
To know that I would long for those pretty days?
That it would be a kind of reverse wish later?

Such is the life of woman, I think
Although many, my mother as well, 
would oppose this
Nonetheless, what I would give to take that cruel
Wish from myself, the source of it too
Hell, to be free

Keittiön ylälaatikosta löytyy sekalainen joukko tavaraa.

©2020 Footprints - suntuubi.com